sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Se oikea makaronilaatikko


Makaronilaatikko on suurimmalle osalle suomalaisista niin perusruokaa, että sen tekemiseen ei varmaan sen suurempia neuvoja tarvitse. Haluan kuitenkin jakaa tämän makaronilaatikon ohjeen kanssanne, koska vasta pari kuukautta sitten sain kuulla, miten se mielestäni paras makaronilaatikko oikeasti tehdään.

Ehkä syytä ensin tarinoida vähän tämän parhaan makaronilaatikon taustoista. Mennään ajassa taaksepäin lapsuusvuosiin ja kolme kerrosta ylempänä asuneen ystäväni ruokapöydän ääreen. Siellä sain maistaa ensimmäisen kerran makaronilaatikkoa, jonka pinnalla oli täydellisiä ruskeaksi ja rapeiksi paistuneita, hampaissa narskuvia makaroneja. Meillä kotona makaronilaatikko oli sekin hyvää, mutta pinnalta pehmeää. Palasin kotiin hehkuttaen, kuinka yläkerran äiti tekee parempaa makaronilaatikkoa ja äitini pitäisi opetella tekemään samanlaista.

Vuodet kuluivat ja meidän makaronilaatikko oli ja pysyi munamaitoon tehtynä pehmeänä versiona. Omaan kotiin muutettuani tein makaronilaatikkoa saman perinteen mukaisesti ja siitä olinkin jo saanut kehitettyä mielestäni todella hyvän version. Kunnes vasta pari kuukautta sitten samainen lapsuudenystäväni tarjosi itse tekemäänsä makaronilaatikkoa, joka oli juuri samanlaista kuin se, mihin pienenä tyttönä ihastuin. Tajusin kysyä vinkit valmistukseen ja sen jälkeen on meilläkin saatu rapeilla makaroneilla varustettua laatikkoa. Kaiken lisäksi valmistusvaiheiden määrä pieneni, joten tämä maailman paras makaronilaatikko valmistuu todella helposti ja ilman munamaitoa. Lopputuloksena ei ole köntti kiinteää munamaidolla kyllästettyä laatikkoa, vaan juuri omaan makuuni sopivan irtonaista makaronilaatikkoa, jonka makaronit narskuvat hampaissa.

Se oikea makaronilaatikko (ilman munaa ja maitoa)

1 sipuli
400 g naudan paistijauhelihaa
mausteita maun mukaan
suolaa
mustapippuria
1 lihaliemikuutio
400 g pussi makaroneja
vettä

Silppua sipuli ja kuullota pienessä tilkassa öljy. Lisää jauheliha ja ruskista pannulla. Mausta jauheliha makusi mukaan. Itse käytän jauhelihamaustetta, maustepippuria, arrabbiataa (jossa on lähinnä kuivattua chiliä), suolaa ja mustapippuria.
Lämmitä vajaa litra vettä kattilassa niin että lihaliemikuutio liukenee veteen, veden ei tarvitse kiehua.
Kun jauheliha on kypsää ja lihaliemikuutio liennut veteen, kaada uunivuokaan jauhelihat ja noin pussillinen makaroneja ja sekoita ne keskenään. (eli makaronit laitetaan raakana uuniin)
Kaada päälle lihalientä sen verran, että makaronit ovat kokonaan peittyneet.
Laita 225-asteiseen uuniin noin 45-55 minuutiksi. Kypsennä niin kauan, että pinnalla olevat makaronit ovat ruskeita ja rapeita.

Seuraavina päivinä paistan jäljelle jääneen makaronilaatikon pannulla voissa vähän ruskeaksi, niin maku vain paranee mikrolämmitykseen verrattuna.

8 kommenttia:

  1. Tätä kokeillaan heti huomenna

    VastaaPoista
  2. Tää on just niiku ite tekisi

    VastaaPoista
  3. Ihan paras makaronilaatikko!

    VastaaPoista
  4. Onnistui! Maistuu vaikka käytin täysjyvämakaroneja.

    VastaaPoista
  5. Hui,kyllä OIKEA makaronilaatikko tehdään munamaitoon!

    VastaaPoista
  6. Makkaraa pikkupaloina 500g ja chilipapuja purkki n. 400g
    Lihaliemen ja makaronit voi keittää samassa kattilassa yhtäaikaa.
    Hyvää tulee.
    Ei TODELLA tarvita maitoa ja munaa.



    VastaaPoista
  7. täytyy kokeilla, kun on niin vaikea saada 4 vuotiasta syömään, kun ei saa olla kastikkeita tai munamaitoa.

    VastaaPoista