sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Huikean täydellinen pannukakku


Olen sanaton. Ja kuitenkin tekisi mieli vain ylistää, hehkuttaa ja tanssia ilosta. En keksi tarpeeksi omalaatuista superlatiivia, joten käytän sitten yksinkertaista sanaa paras. Huikean hyvä. Mielettömän herkullinen.

Ehkä sait käsityksen, että kyseessä on todella hyvä pannari. Uskaltaisinko sanoa, että paras kaikista, mitä olen elämäni aikana maistanut. Uskallan. Elämäni paras pannukakku. Toisaalta mitä enemmän tätä pannaria kehun, sitä suuremmaksi kasvavat odotukset sitä kohtaan. Eli lopetan tähän ja suosittelen kokeilemaan itse.

Kiitos Helsingin Sanomat tästä reseptistä. Viikko sai hienon päätöksen. Hyvä ruoka, parempi mieli.  Laitan määrät ja ohjeet sellaisena kuin ne olivat reseptissä eli lopputuloksena pellillinen pannaria. Tein iltapalaksi noin puolikkaan annoksen piirakkavuoassa, käyttämäni määrät suluissa. Täysmaidon sijasta meillä oli kevytmaitoa - kuinka hyvää täysmaidosta tulisikaan…Enkä nälissäni malttanut turvottaa taikinaa puolta tuntia, eli siinäkin vielä petraamisen varaa ensi kerralla.

Täydellinen pannukakku 

3 kananmunaa (2)
8 dl täysmaitoa (5 dl kevytmaitoa)
4 dl vehnäjauhoja (2)
1 tl leivinjauhetta (1/2)
1/2 tl suolaa (1/4)
1 dl sokeria (1/2)
2 tl vaniljasokeria (1)
100 g voita (50)

Riko kananmunien rakenne kulhossa. Sekoita joukkoon puolet maidosta.
Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot kulhoon sekoittaen.
Kaada joukkoon loput maidosta, mausta suolalla ja sokereilla. Anna jauhojen turvota nesteessä vähintään puoli tuntia.
Sulata voi. Anna hetki jäähtyä, sekoita sitten voi muiden ainesten joukkoon.
Vuoraa 30x40 cm korkealaitainen uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ja "kiinteytyä" hetken ajan.

1 kommentti:

  1. Käytän aina tätä reseptiä, kun teen pannukakkua! Niin hyvää!

    VastaaPoista