sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Piknikauden avaus tomaattipiirakalla

"Kiinnostaisiko piknik kallioilla jos on hyvä sää?" 

Aurinko paistoi pääsiäismaanantaina, kun avasimme piknikkauden. Lopullinen päätös tehtiin samana aamuna, joten syöminkien antimet oli keksittävä kaappien sisällöstä. Ja mitkä herkut pari kätevää emäntää saivat aikaan! 

Parin keittiössä vietetyn tunnin jälkeen pakkasimme laukkuun tomaattipiirakan, raparperipiirakan, karjalanpiirakoita ja mintulla maustettua munavoita, skumppaa ja mustikka-banaanismoothieta. Toinen emäntä oli tahollaan pyöräyttänyt sämpylöitä, fetasalaattia ja keksejä. Kevään ensimmäiset aurinkorasvat naamaan ja menoksi. Ähky kesti iltaan asti. 









Jos vappupiknikin tarjoilut ovat vielä hakusessa, suosittelen ottamaan tomaattipiirakan listalle. Ainekset saattavat löytyä valmiiksi kotoa ja piirakka maistuu keväisen raikkaalta. Bongasin reseptin Isyyspakkaus-blogista. Käytin tällä kertaa minttua, basilikakin sopisi erinomaisesti. Ensi kerralla ajattelin lisätä piirakkaan myös oliiveja.

Tomaattipiirakka

Pohja
50 g voita
hyppysellinen suolaa
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte
8 tomaattia (kannattaa kokeilla myös sekoittaa eri tomaatteja - enemmän on enemmän)
2 sipulia
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna
tuoreita yrttejä (esim. minttu, basilika, lehtipersilja, salvia, oregano)
voimakkaan makuista kuvaa juustoa raastettuna (esim. emmental, gouda, manchego - tai näiden puuttuessa mikä tahansa juustoraaste käy)
(oliiveja)
öljyä kuullottamiseen

Munamaito
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
suolaa 
mustapippuria

Tee ensin pohja. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää vesi. Lisää vehnäjauhoja tarpeen mukaan, jotta saat kiinteän taikinapallon. Voitele tai vuoraa vuoka leivinpaperilla ja painele taikina vuokaan. Tee haarukalla reikiä pohjaan ja esipaista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Suikaloi sipulit ja kuullota ne öljyssä paistinpannulla.
Paloittele tomaatit reiluiksi kuutioiksi ja hienonna yrtit. Voit sekoittaa yrtit tomaattien kanssa kulhossa.
Lisää sipulit, aurinkokuivatut tomaatit, tomaatit ja yrtit (ja oliivit) pohjan päälle.
Riko kananmuna kulhoon, vispaa rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito, suola ja pippuri. Kaada munamaito vuokaan täytteiden päälle.
Ripottele juustoraastetta pinnalle.
Paista 250 asteessa noin 20 minuuttia kunnes juusto ruskistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti