sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Baileys-juustokakku - takuuvarma hitti


Tämä leivonnainen ei meinaa päästä uuniin asti, koska täyte on niin taivaallisen hyvää, että sitä tulee maisteltua enemmän kuin on ihmiselle hyväksi. Valmiista kakusta ei jää jäljelle kuin murusia, kun vieraat pääsevät siihen käsiksi.

Olen tehnyt juustokakkua useita kertoja sen jälkeen, kun bongasin Keith Armstrongin tarjoilevan sitä Neljän tähden illallisessa. Reseptiä on tullut jaettua eteenpäin ja olen kuullut pelkkiä menestystarinoita siitä, kuinka juustokakku on saanut laajaa suosiota useammassa illallispöydässä.

Tällä kertaa halusin kokeilla kakun maustamista alkoholilla ja mikä sopisi paremmin juustokakkuun kuin Baileys. Kokeilu onnistui loistavasti, lopputulos ei ollut ällömakea vaan sopivan raikas. Taivaallisen herkullista myös ilman Baileysiä - kannattaa tarjoilla esim. vadelmasorbetin kanssa. 

Jälkiruokaviineistä kakun kanssa sopii todella hyvin esim. Tokaji Aszú 4 Puttonyos.

Baileys-juustokakku

Pohja:
puolikas paketti Digestive-keksejä
2-3 rkl voisulaa

Täyte:
2 prk eli 400 g maustamatonta tuorejuustoa (esim Philadelphia tai Viola)
1 prk eli 2 dl vispikermaa
3/4 kuppia eli n. 1,7 dl sokeria
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1,5 tl vanilliinisokeria
1-1,5 dl Baileys-likööriä (voi jättää pois)

Kuorrutus:
2 prk eli 300 g ranskankermaa
1 rkl sokeria
1/2 tl vanilliinisokeria
(1/2 limen mehu)

Pohja:
Murskaa keksit muruiksi, sulata voi ja sekoita se murujen sekaan. 
Painele taikina voidellun (tai leivinpaperilla vuoratun, jos olet yhtä mukavuudenhaluinen kuin minä) irtovuoan (myös korkeareunainen piirakkavuoka käy) pohjalle tiiviisti. Laita vuoka jääkaappiin ainakin 20 minuutiksi.

Täyte:
Vaahdota tuorejuusto ja vatkaa sekaan toisessa kulhossa vaahdotettu kerma, sen jälkeen sokeri, jauhot, vanilliinisokeri ja lopuksi kananmunat sekä maun mukaan 1-1,5 dl Baileysiä.
Kaada täyte vuokaan ja paista 160 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes täyte on kiinteää keskeltä eli kun kakun keskiosa ei enää liiku vuokaa heilutettaessa.

Kuorrutus:
Sekoita kuorrutuksen aineet ja kaada seos kuuman kakun päälle. Olen alkuperäisen reseptin kuorrutukseen lisännyt myös vähän limen mehua. Laita vuoka uuniin vielä 5-10 minuutiksi.

Jäähdytä kakku ja anna sen viilentyä kunnolla jääkaapissa. Tarjoillaan kylmänä esim. vadelmasorbetin tai tuoreiden marjojen kera.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana resepti, menee kokeiluun viikonloppuna! Onko tuo kuorrutuksen purkki ranskankermaa 150 g vai 200 g purkki?

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti onnistuu! Olen käyttänyt 150 g purkkia. Täytyykin tarkentaa reseptiin

    VastaaPoista
  3. Helppo tehdä. Lime olisi sopinut hyvin, mutta unohdin ostaa. Niin hyvää silti, nam.

    VastaaPoista
  4. Tein tätä eilen, ja täytyy huomauttaa parista asiasta.

    Taikina maistui siis taivaalliselle ennen uuniin menoa, mutta valmiina se 1,5dl baileys ei maistunut lähes ollenkaan! Lisäksi kuorrute tuntui aika turhalta, tai ei ainakaan omaan suuhun sopinut, vaikka siihenkin lisäsin lorauksen baileysiä. Muuten oli suht. helppo resepti seurata, ja kaikille muille maistui, varsinkin synttärisankarille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Totta, maku on sellainen hienostuneen baileysmäinen - eli vahvempi loraus ensi kerralla :)

      Poista