keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Juhannusmenu uusiksi: Vietnamilainen salaatti


Nyt tuli tehtyä lomapäivän lounaaksi niin hyvää (siis MIELETTÖMÄN HYVÄÄ) salaattia, että eilen hartaasti suunniteltu juhannusmenu sai uuden lisäkkeen ribsien seuraksi. Tai oikeastaan aion syödä tätä koko juhannuksen - tämä on paitsi hyvää, myös terveellistä. Kaiken lisäksi salaatti on vielä helppotekoinen, kunhan malttaa puolisen tuntia odottaa makujen kypsymistä taivaalliseksi ateriaksi.

Itselle suurin kynnys tuli ylitettyä kaupassa, kun ostin elämäni ensimmäisen varhaiskaalin. Vuosikymmeniä kestänyt kaalikammo on viimeistään tällä salaatilla hävinnyt. Yritän hillitä itseäni, etten söisi kulhossa odottelevaa salaatin viimeistä annosta, jotta perheen lihansyöjällekin jää illaksi vähän maisteltavaa. Lyhyesti sanottuna, jos se ei vielä tullut selväksi - tämä on niin hyvää, että se voisi löytää tiensä kaikkien juhannuspöytään :)

Resepti löytyi Kaikki äitini reseptit -blogista, jonne se oli löytänyt tiensä Nigella Lawsonin Syötävän hyvää -kirjasta. Ostin kaupan grillitiskiltä pari grillattua broilerin koipea (ehkä lounaan epäterveellisin osa) - sopi erinomaisesti yhteen tulisen ja kirpeän maun kanssa.

Jos vähänkin epäröit, niin kokeile! Löydät yhden uuden syyn, miksi kannattaa elää syödäkseen! :)

Vietnamilainen mintulla ja kanalla höystetty kaalisalaatti 
2-4 annosta (tosin todennäköisesti haluat syödä kaiken itse, koska se on niin hyvää, eli oikeasti kannattaa tehdä suoraan kaksinkertainen annos)

1 chili silputtuna (poista siemenet)
1 iso valkosipulinkynsi kuorittuna ja silputtuna
1 rkl sokeria
1,5 tl riisiviinietikkaa
1,5 rkl limen mehua
1,5 rkl vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta
1,5 rkl kasviöljyä
1 pieni (tai puolikas keskikokoinen) sipuli kuorittuna ohuina viipaleita
mustapippuria maun mukaan
n. 200 g valkokaalia suikaleina (itse käytin n. 250 g varhaiskaalia)
1 keskikokoinen porkkana suikaleina
muhkea nippu minttua (tai korianteria) varsineen hienonnettuna
suolaa

Sekoita kulhossa silputtu chili, valkosipuli, viipaloitu sipuli sokeri, riisiviinietikka, limen mehu, kalakastike, öljy ja mustapippuri. 
Anna makuuntua vähintään puoli tuntia.
Suikaloi kaali ja porkkanat ohueksi. 
Sekoita kulhossa kaali, porkkanat ja kastike hyvin, niin että kastike on levinnyt tasaisesti.
Sekoita joukkoon silputtu minttu tai korianteri.
Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Tarjoile kanan kanssa ja nauti!

6 kommenttia:

  1. Etsin googlen kautta uutta salaattireseptiä ja onnistuit hehkuttamaan tätä niin myyvästi, että tätä kokeillaan tänään! Kiitos reseptin jakamisesta!

    VastaaPoista
  2. Oli hyvää! Tosin taisi chiliä lipsahtaa aavistus liikaa, mutta hyvin toimiva raaste kanan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Komppaan, tuli aivan törkeen hyvää!

    VastaaPoista
  4. Erinomainen salaattiohje, kiitos

    VastaaPoista
  5. Piti tehdä tätä jo toistamiseen tänä juhannuksena, niin herkkua

    VastaaPoista
  6. Nyt vasta eksyin tänne. Mutta todellakin omiakin lemppareitani tämä salaatti. Kiva kun hyvä leviää!

    VastaaPoista