Lumi sulaa kohisten

Iltapäivällä aurinko häikäisi lähes kirkkaalta taivaalta, 

linnut treenasivat kevään kunniaksi laulutaitojaan 

ja hankien äärellä kuuli, kuinka lumi sulaa kohisten. 

Loistava päivä aloittaa LOMA!

Basta!

Seuraa kirja-arvostelu. Varoitan jo etukäteen, että jos yhtään pidät ruoanlaitosta ja haikailet yksinkertaisten ja hyvien reseptien perään, saatat joutua ostamaan tämän teoksen. Jos lisäksi haluat perehtyä italialaisen ruokakulttuurin saloihin, niin kipinkapin kirjakauppaan. Kuten Chez Dominiquen Hans Välimäki kirjan takakannessa sanoo, tämä kirja on "hatunnoston arvoinen kulttuuriteko".

Saku Tuomisen Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc  -teos kipusi omalla keittokirjojen TOP-listalla kärkisijalle. Toisella sijalla keikkuu Sikke Sumarin Rakastan ruokaa! (2003), joka pitäisi jostain saada ostettua omaan kirjanhyllyyn, niin kirjastosta lainatun kappaleen voisi joskus palauttaakin. Molemmissa kirjoissa on yksinkertaisia, mutta herkullisia reseptejä, jotka sopivat nopeaan arkikokkailuun tai leppoisaan sunnuntaiherkutteluun.

Italialainen ruoka ei ole aiemmin tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Parin vuoden takainen matka Toscanaan herätti orastavaa kiinnostusta yksinkertaisiin ja selkeisiin makuihin, ja lopullisen herätyksen koin Basta!-kirjan ansiosta. Ensimmäisen viikon luin kirjaa iltalukemisena ennen nukkumaanmenoa (ja minulla ei ole ollut tapana lukea keittokirjoja keittiön ulkopuolella). Tämä käytäntö tosin loppui siihen, että jääkaapilla vierailut iltamyöhään alkoivat yleistyä liikaa. Sakun kirjoitustaidoilla Italian ruokakulttuurin salat avaavat tällaiselle perusturistille aivan uusia ulottuvuuksia, minkä vuoksi seuraava matkakin saattaa suuntautua Italiaan päin, jos vielä jatkan lukemista.

Yli 300 sivua sisältää lukemattomia helppoja reseptejä, selkeitä makuja ja vahvaa rakkautta italialaiseen ruokaan. Valokuvauksesta kiinnostuneelle Tuukka Kosken kuvat ja Kimmo Kivilahden ulkoasu inspiroivat omaa kehittämään ruoanlaiton lisäksi myös omia kuvaustaitoja. Basta!:n resepteistä kuulette vielä pitkään tässä blogissa.

Kevätjäillä

Pitkästä aikaa tuli lähdettyä kameran kanssa ulos tuulettamaan ajatuksia, ihmettelemään kevätauringon valoa ja kokeilemaan jään kantavuutta. Miten paljon pieniä asioita sitä huomaakaan, kun katselee maailmaa linssin takaa...

Blinit ihan kuin Strömsössä

Kun kerran päästiin hitaan ruoan makuun hapanleivän kanssa, niin herkuteltiin viime viikonloppuna blineillä. Tein blinejä edellisen kerran vuosi sitten jouluna ja sitä käryn ja palaneiden blinien makua en hevillä unohda. Toki joukossa oli myös ei-palaneita yksilöitä, mutta jouluaattona tuuletettiin keittiötä aika pitkään sen kokkailun jälkeen. Nyt yhtä kokemusta viisaampana osasin ottaa huomioon meidän 80-luvun lieden huipputehon ja laskea lieden lämpötilaa ajoissa ensimmäisen erän jälkeen.

Käytin ohjeena silloin ja myös nyt Strömsön sen ainoan oikean kokin Michaelin reseptiä. Strömsön seuraaminen loppui itseltäni kun Michael ja kaikki muut alkuperäiset juontajat hävisivät ruudusta - alkuperäinen Strömsö takaisin!

Nämä blinit onnistuivat ihan (tai ainakin melkein) kuin Strömsössä :) Käytin tällä kertaa vain tattarijauhoja. Lopputuloksena oli sen verran tujun makuisia blinejä, että kannattaa noudattaa Michaelin neuvoa ja laittaa sekaan myös vehnäjauhoja.

Strömsön blinit

10 g hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä maitoa
1,5 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kermaviiliä
1 munankeltuainen
1 maustemitta suolaa
1 munanvalkuainen
hieman voita

Murenna hiiva maitoon.
Lisää jauhot, kermaviili, keltuainen ja suola.
Vatkaa taikina tasaiseksi ja anna sen nousta vähintään puoli tuntia. (Mieluiten seuraavaan päivään)
Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita se varovasti taikinaan.
Paista blinit pienessä määrässä voita lettupannulla.

Projektina kotona tehty hapanleipä eli ruisleipä

Kun elämä alkaa tuntua liian seesteiseltä vailla suuria haasteita, ilman piinaavaa stressiä tai isoja ongelmia, voi kehittää kiinnostavia haasteita oma-aloitteisesti ihan itse. Päätin kokeilla ruisleivän leipomista kotona. Kokeilu osoittautui hyyyyyvin paljon kärsivällisyyttä vaativaksi projektiksi. Odottelu toisaalta on hyvää vastapainoa hektiselle työelämälle. Ja mikä parasta, siinä odotellessa oppii samalla kaikkea uutta lämpötiloista, optimaalisista olosuhteista yms.

Ruisleipää on lapsuudessani aina kutsuttu hapanleiväksi. Sellainen oikea maalaishiivaleipä on nimeltään rieskaa. Parasta hapanleipää ja rieskaa olen saanut kummitätini leivinuunissa leipomana. Kaupoista on oikeaa hapanleipää lähes mahdoton löytää. Lähimmäksi lapsuuden hapanleipää olen päässyt Maatilatorin luomuruislimpulla. Siksi en malta odottaa, miltä maistuu itse tehty hapanleipä.

Vaihe 1: Reseptin löytäminen juurelle
Hapanleipä vaatii juuren, jotta leivän maku olisi oikeasti hapanta. Netissä on ruisleipäreseptejä todella paljon. Suurin osa niistä sisältää ainesosan juuri. Mutta mitä jos ei ole pakastimessa sitä suvulta perintönä saatua juurta? Juuren pohjana voi käyttää hapankorppuja, kaupasta ostettua ruisleipää jne. Lukuisia vaihtoehtoja kahlattuani päädyin kokeilemaan juuren tekemistä piimästä ja ruisjauhoista Kainuun leivän ohjeiden mukaan. Voitte katsoa sivuilta oikean ohjeen. Tässä reportaasissa listaan itse käyttämäni määriä.

Kaikissa netin ohjeissa on se haaste, että mittasuhteet ovat järkyttävän suuria. Kuuden ruislimpun sijasta halusin kokeilla ensimmäisellä kerralla mieluummin pienemmän erän. Katsotaan sitten sen jälkeen, miten innostuu leipomaan koko suvulle leipää. Eli päätin tehdä puolikkaan annoksen, josta valmistuisi kolme 100g hapatinta.

Vaihe 2: Hapatin

Hapanleipä vol 1. Päivä 1. 
Luulisi olevan helppoa: lämmitä piimää ja vettä varovasti, sekoita jauhot joukkoon ja jätä rauhassa odottelemaan. Ohjeessa sanotaan, että aloita hapattimen teko aamulla ja päivän mittaan sekoittele silloin tällöin happanemisen edistymiseksi. Kuka työssä käyvä ihminen pystyy kesken päivän sekoittelemaan, jos ei ole maatalon emäntä?

Ohjeessa kehotetaan lämmittämään nesteet emalikattilassa. Meillä ei ole emalikattilaa. Lämmitin tavallisessa kattilassa. Harmi vain, että meidän liesi on sen verran nopea, että piimävesiseos kuumeni nopeasti vähän kädenlämpöä lämpimämmäksi. No, ei kai sillä niin väliä, luulin. Sekoitin jauhot ja ihmettelin, miksi reseptin mukaan lopputuloksen pitäisi olla vaahtoavaa ja vaaleaa. Oli vähän paksumpaa, eikä niin vaaleaa, vaahtoakaan en saanut aikaiseksi. Päätin kuitenkin jättää odottelemaan keittiömme lämpimimpään paikkaan - jääkaapin päälle ei mahtunut, joten odotteli tiskipöydän päällä liinan alla.

Illalla olisi pitänyt olla jo happaman hajua ilmassa. Ei ollut. Olin jättänyt asiaa sen enempää ajattelematta hapattimen siihen peruskattilaan tekeytymään. Järkeilin sitten jälkikäteen, että kattila johtaan niin hyvin lämmöt pois, ettei mitään pysty siinä viileydessä tapahtumaan. Haju muistutti enemmän lämmintä piimää kuin mitään hapanta. Heitin tekeleen pois ja aloitin uudestaan.

Hapanleipä vol 2. Päivä 1.
Uusi yritys. Lämmitin edelleen piimän ja veden kattilassa. Nyt liesi oli taas niin nopea, että piimäkin ehti juoksettua. Ei kai sillä niin väliä, luulin. Sekoitin jauhot jälleen joukkoon ja jätin tällä kertaa muovikulhossa tekeytymään. Illalla haistelin lopputulosta ja jälleen haju oli jotain muuta kuin hapanta. Klöntti oli vähän enemmän jämähtänyt ja oli aika liisterimäistä. Lusikasta sitä ei meinannut saada irti millään. Kuollutta oli. Erä 2 hävitty ja jälleen yksi yritys roskiin. Mutta en suostunut lannistumaan. Tässä vaiheessa Facebookissa kaveri raportoi ruisleivän juuren teosta paremmilla tuloksilla. Päätin että jos seuraavalla kerralla ei onnistu, vaihdan reseptiä.
(Googlauksen tuloksena selvisi, että piimässä olevat bakteerit (?) ilmeisesti kuolevat liian kuumassa lämpötilassa - eli siksi neste ei saa olla liian lämmintä)

Hapanleipä vol 3. Päivä 1.
Tällä kertaa tein illalla kolmannen yrityksen. Nyt lämmitin nesteen varovasti mikrossa, 15 sekuntia kerrallaan. Sain pidettyä lämpötilan kurissa 25-30 asteessa (eli selvästi viileämpää kuin kädenlämpöinen neste). Jauhot joukkoon. Ja taas ihmettelin miksi vellistä tulee niin paksua. Luin reseptin uudelleen ja tajusin, että olin unohtanut puolittaa jauhojen määrän. Ei näköjään ole Excel-aikana päässälaskutaitoon luottaminen. Nyt jo ilman odottamista velli roskiin. Ja uusi yritys.

Hapanleipä vol 4. Päivä 1.
Huolellisen päässälaskun jälkeen lämmitin mikrossa hyvin varovaisesti
0,75 dl vettä ja 2 dl piimää noin 25-30-asteiseksi (joululahjalistalle lämpömittari).
Vatkasin joukkoon 1,5 dl ruisjauhoja. Nyt alkoi lyyti kirjoittaa ja lopputulos oli hieman vaahtoava (siis pieniä kuplia pinnalla) ja vaaleampi kuin aloittaessa. Jätin hyvillä mielin hapattimen tekeytymään, lautanen kantena ja pieni ilmarako lautasen väliin, että saa yön aikana happea.

Hapanleipä vol 5. Päivä 1. 
Olin kuitenkin jo sen verran lannistunut oman reseptini kanssa, päätin kokeilla kaverini löytämää reseptiä. Ainakin toisen pitäisi onnistua. Eli sekoitin 2 dl vettä ja 2 dl ruisjauhoja isossa lasipurkissa, laitoin kannen kiinni ja jätin tekeytymään yön yli.

Hapanleipä vol 4 ja 5 

Hapanleipä vol 4. Päivä 2.
Nyt onnistuin! Aamulla kurkistin taikinakulhoon ja velli oli edelleen elossa, haju selvästi hapantunut ja koostumus notkea. Ruokin hapatinta sekoittamalla 0,5 dl piimää ja 1 dl ruisjauhoja. Lämmitin vielä mikrossa varovasti kädenlämpöä viileämmäksi (noin 30-asteiseksi). Ja jälleen tekeytymään.

Hapanleipä vol 5. Päivä 2.
Lasipurkissakin jotain ilmeisesti tapahtuu ja juuri näyttää olevan elossa. Illalla juuri alkoi jo kuplia eli pääsin ruokkimaan sitäkin. Ohjeen mukaisesti heitin noin puolet kuplivasta mössöstä pois ja sekoitin joukkoon noin 1 dl vettä ja 1 dl ruisjauhoja. Jätin taas huoneenlämpöön odottelemaan.

Hapanleipä vol 4. Päivä 3.
Aamulla piimäversiossa oli pinnalla kuplia (ei paljon mutta oli kuitenkin) ja koostumus oli kuohkeaa. Lisäsin 2 dl ruisjauhoja ja vatkasin seosta käsin. Ohjeessa ei sanottu, olisiko pitänyt vatkata koneella. Jätin vielä tekeytymään pariksi tunniksi, jotta jauhot eivät jäisi raaoiksi ja hapanleipäbakteerit saisivat ravintoa.

Parin tunnin odottelun jälkeen sain vihdoin ensimmäisen vaiheen valmiiksi! Jaoin tekeleen kolmeen osaan, kaksi palaa tuorekelmussa pakastimeen ja yksi könttä pääsi jatkokäsittelyyn juureksi.
Liotin hapattimen litraan haaleaan vettä ja lisäsin joukkoon litran ruisjauhoja. Jos olen oikein ymmärtänyt, nyt syntynyt vaihe on nimeltään raski. Jälleen lisää odotusta seuraavaan päivään. Olisi niin tehnyt jo mieli päästä leipomaan niitä varsinaisia leipiä, mutta kärsivällisesti tsemppasin seuraavaan päivään.

Tässä vaiheessa huomasin, että piimäreseptissä käytetään taikinan tekovaiheessa hiivaa. Aitoon hapanleipään ei kuitenkaan mielestäni hiiva kuulu, joten tässä vaiheessa oli aika alkaa yhdistellä eri reseptejä. Taikinan teossa päätin noudattaa jälkimmäisen reseptin ohjeita. Lisäksi ajattelin pelata varman päälle ja soitin hätäpuhelun äidille, joka tankkasi puhelimessa vielä Kotilieden ruisleipäohjeita.

Illalla juuri ennen nukkumaanmenoa tajusin vilkaista, mitä kulhossa tapahtuu. Raski oli kohonnut niin reippaasti, että se pyrki jo lautasena olleen kannen alta ulos. Jaoin innokkaan raskin kahteen kulhoon, sekoitin molempien annosten joukkoon jonkin verran jauhoja.

Hapanleipä vol 4. Päivä 4.
Aamulla kulhoissa oli taas tapahtunut merkittävää kohoamista. Sekoitin aamullakin vähän lisää jauhoja joukkoon ja jätin pienokaiset odottamaan iltaa.

Puolet raskista 1,5 päivän odottamisen jälkeen

Lähdin töistä kotiin iloisella mielellä - tänään saisi vihdoin leipoa hapanleipää. Yhdistin hyvin kohonneet raskit yhteen kulhoon ja aloin vaivata ruisjauhoja sekaan. Määrää en tullut mitanneeksi. Sen verran että vaikutti sopivan pehmeältä. Vaivasin taikinaa noin vartin. Kotilieden ohjeessa oli sanottu, että vaivataan kunnes alkaa irrota kulhosta ja käsistä. Toisessa ohjeessa vaivattiin niin kauan ettei enää jaksaisi ja sitten vielä vähän. Näillä kriteereillä ei kovin tarkkaa käsitystä ollut siitä, milloin vaivaaminen riittäisi. Joten kun taputtelemalla taikina alkoi melko hyvin irrota käsistä, totesin käsi maitohapoilla vaivaamisen jo riittävän. Tein ristin taikinan pinnalle ja jätin taikinan kohoamaan Juuren haltuun.

Taikina kohoamaan

Taikina kahden tunnin kohoamisen jälkeen

Reilusti ruisjauhoja pöydälle, pehmeän ja tahmean taikinan muokkaamista jauhoissa, jotta ilma poistuu taikinasta. Taikinasta syntyi kolme reikäleipää ja yksi limppu. Leivät kohoamaan tunniksi. Loppuilta (tai yö) menikin leppoisasti leipiä paistaessa. Uunin lämpötila on kaikissa resepteissä eri. Päädyin paistamaan reikäleipiä 250 asteessa ensimmäiset 5 minuuttia, jonka jälkeen noin 10 minuuttia 225 asteessa. Heitin uunin pohjalle löylyä puoli desiä vettä kun olin laittanut leivän uuniin. Pitäisi tulla kuoresta rapeampi - en tiedä oliko eroa siihen yhteen verrattuna, josta unohdin löylyt

Hämäriä muistikuvia lapsuudesta, että ruislimput näyttivät tältä ennen kohoamista.

1,5 tunnin kohoamisen jälkeen ennen uunia. Ihan kaupasta ostetun näköinen.

Valmiita leipiä! Ensimmäinen reikäleipä ehti kutistua nopeasti uunista päästyään.

Huh, vajaan viikon urakka on onnellisesti ohi. Ensimmäisten yritysten ja erehdysten jälkeen alkoi prosessi jo sujua, eikä lopulta nyt niiin vaikeaa ollut, vaikka sinnikkyyttä vaatikin. Valmiit leivät maistuivat niin hyviltä, että saatan sortua tekemään uudestaan. Jos laskee vain raaka-aineiden hinnan, leivän leipominen kotona on todella halpaa, kilo ruisjauhoja maksaa euron. Jos omalla tuntihinnalla laskee ajankäytön - tuleekin sitten jo vähän arvokkaampaa evästä :)

Lohduttavaa tietää, että vaikka en vieläkään osaa leipoa kuohkeita sämpylöitä, osaan tehdä oikeaa hapanleipää. Jes!
Seuraavaksi kokeilen suvun vanhaa juurta, joka kuulemma löytyy äidin pakastimesta...Niin ja se vol 5 on vielä tekeytymässä jääkaapissa...

Kukkakaali-fenkolikeitto

Koko ikäni minulla on ollut syvä vihasuhde kukkakaaliin. Tai oikeastaan kaikkiin kaaleihin. Suurin ruokavammani on ollut, etten ole syönyt mitään ruokaa, jonka nimessä on sana kaali. Eli etu-, väli- ja loppuliitteenä kaali on ollut kiellettyjen listalla. Kaalin haju on ollut mielestäni todella etova ja maku ällöttävä. Traumat ovat todennäköisesti peräisin koulu- ja työpaikkaruokaloiden ylikypsästä kaalista.

Onneksi ihmeitä tapahtuu. Aluksi maistoin kukkakaalia, jos sitä tarjottiin hyvissä ravintoloissa esim. lihan lisukkeena. Sitten saatoin maistaa palan parsakaalia vieraana ollessa, kun en kehdannut kieltäytyä. Ja tänä vuonna tapahtui se ihme, että ostin itse kukkakaalin kotiin. Syy oli oikeastaan se, että liila kukkakaali näytti niin söpöltä vihannestiskillä, etten malttanut jättää sitä kauppaan. Kuka voi sanoa ei pienelle liilalle kukkakaalille. Liilan kukkakaalin paistoin uunissa juustokuorrutteella - yllättävän hyvää näin entisen kaalivihaajan mielestä. 

Valkoisesta kukkakaalista tein keittoa fenkolin kanssa. Fenkoli on niin ikään uusi tuttavuus, en taida olla koskaan tietoisesti maistanut fenkolia, joten kaksi testikappaletta kertaheitolla. Keitto oli jälleen helppotekoihin ja maku lempeän hento ja samettinen.

Kukkakaali-fenkolikeitto neljälle

1 kukkakaali (noin 500 g)

1 pieni fenkoli

1 iso jauhoinen peruna

1 sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

2 rkl oliiviöljyä

1 l kasvis- tai kanalientä

1 laakerinlehti murennettuna

2-3 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna (käytin itse kuivattua)

2 dl ruokakermaa

rouhittua mustapippuria

suolaa

Huuhtele ja leikkaa kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Poista kova kanta. 

Halkaise fenkoli, puhdista ja poista kova kanta.

Kuori ja kuutioi peruna.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit.

Kuullota kasviksia hetki öljyssä kattilassa. Lisää liemi, laakerinlehti ja timjami. 

Keitä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Soseuta keitto. Lisää kerma ja mausta mustapippurilla ja suolalla. 

Kuumenna ja tarjoile.

Koti ja keittiö -lehden sivuilta löytyi tämä resepti samoin kuin paljon muita hyviä reseptejä.

Se oikea makaronilaatikko

Makaronilaatikko on suurimmalle osalle suomalaisista niin perusruokaa, että sen tekemiseen ei varmaan sen suurempia neuvoja tarvitse. Haluan kuitenkin jakaa tämän makaronilaatikon ohjeen kanssanne, koska vasta pari kuukautta sitten sain kuulla, miten se mielestäni paras makaronilaatikko oikeasti tehdään.

Ehkä syytä ensin tarinoida vähän tämän parhaan makaronilaatikon taustoista. Mennään ajassa taaksepäin lapsuusvuosiin ja kolme kerrosta ylempänä asuneen ystäväni ruokapöydän ääreen. Siellä sain maistaa ensimmäisen kerran makaronilaatikkoa, jonka pinnalla oli täydellisiä ruskeaksi ja rapeiksi paistuneita, hampaissa narskuvia makaroneja. Meillä kotona makaronilaatikko oli sekin hyvää, mutta pinnalta pehmeää. Palasin kotiin hehkuttaen, kuinka yläkerran äiti tekee parempaa makaronilaatikkoa ja äitini pitäisi opetella tekemään samanlaista.

Vuodet kuluivat ja meidän makaronilaatikko oli ja pysyi munamaitoon tehtynä pehmeänä versiona. Omaan kotiin muutettuani tein makaronilaatikkoa saman perinteen mukaisesti ja siitä olinkin jo saanut kehitettyä mielestäni todella hyvän version. Kunnes vasta pari kuukautta sitten samainen lapsuudenystäväni tarjosi itse tekemäänsä makaronilaatikkoa, joka oli juuri samanlaista kuin se, mihin pienenä tyttönä ihastuin. Tajusin kysyä vinkit valmistukseen ja sen jälkeen on meilläkin saatu rapeilla makaroneilla varustettua laatikkoa. Kaiken lisäksi valmistusvaiheiden määrä pieneni, joten tämä maailman paras makaronilaatikko valmistuu todella helposti ja ilman munamaitoa. Lopputuloksena ei ole köntti kiinteää munamaidolla kyllästettyä laatikkoa, vaan juuri omaan makuuni sopivan irtonaista makaronilaatikkoa, jonka makaronit narskuvat hampaissa.

Se oikea makaronilaatikko (ilman munaa ja maitoa)

1 sipuli
400 g naudan paistijauhelihaa
mausteita maun mukaan
suolaa
mustapippuria
1 lihaliemikuutio
400 g pussi makaroneja
vettä

Silppua sipuli ja kuullota pienessä tilkassa öljy. Lisää jauheliha ja ruskista pannulla. Mausta jauheliha makusi mukaan. Itse käytän jauhelihamaustetta, maustepippuria, arrabbiataa (jossa on lähinnä kuivattua chiliä), suolaa ja mustapippuria.
Lämmitä vajaa litra vettä kattilassa niin että lihaliemikuutio liukenee veteen, veden ei tarvitse kiehua.
Kun jauheliha on kypsää ja lihaliemikuutio liennut veteen, kaada uunivuokaan jauhelihat ja noin pussillinen makaroneja ja sekoita ne keskenään. (eli makaronit laitetaan raakana uuniin)
Kaada päälle lihalientä sen verran, että makaronit ovat kokonaan peittyneet.
Laita 225-asteiseen uuniin noin 45-55 minuutiksi. Kypsennä niin kauan, että pinnalla olevat makaronit ovat ruskeita ja rapeita.

Seuraavina päivinä paistan jäljelle jääneen makaronilaatikon pannulla voissa vähän ruskeaksi, niin maku vain paranee mikrolämmitykseen verrattuna.

Aikuisruokaa: possun lapaa uunissa

En ole tähän ikään mennessä koskaan laittanut ns. aikuisruokaa. Aikuisruoka tarkoittaa sitä, että ostetaan kaupasta iso köntti ei-niin-herkullisen näköistä lihaa (muuta kuin sisä- tai ulkofilettä). Aikuisruoan valmistamine täytyy aloittaa ehkä jo edellisenä päivänä ja sen valmistumiseen kuluu niin monta tuntia, että iltapäivällä koittavaan nälkään täytyy osata varautua aloittamalla kokkaus jo aamulla, kun on vielä aamupalasta kylläinen.

Ruokablogeja lukemalla voi törmätä niin houkuttelevaan reseptiin, että sitä sortuu lopulta tekemään aikuisruokaa - tällä kertaa possun lapaa uunissa. Lapsuudessa ruoka kulki nimellä uuniläski ja kummitädin tekemänä se oli taivaallisen mureaa. Tähän asti olen elänyt siinä harhaluulossa, että onnistuneen uuniläskin tekeminen vaatii vuosikymmenten harjoittelun ja vähintään leivinuunin. Tänään todistin uskomukseni vääräksi. Kaupunkilaisen sähköuunissa voi kärsivällisellä kypsennyksellä tehdä suussasulavaa possua. Nam!

Possun resepti löytyi Soppaa ja silmukoita -blogista ja alkuperäinen resepti Pioneer Womanilta. Näitä ohjeita noudattamalla valmistui erinomainen sunnuntaiateria. Tosin possun valmistumista tuli syötyä kaksi välilounasta odotellessa :) Olin sen verran epäileväinen reseptin onnistumisesta, että ostin vain reilun kilon palan possun lapaa. Valmiista possusta riitti lihaa kolmeen aikuisen annokseen. Ensi kerralla ostan parin kilon köntän lihaa, niin herkkua riittää useammalle päivälle. Laitan reseptin alkuperäisillä mittasuhteilla, koska suosittelen ehdottomasti tekemään kerralla enemmän. 

Uunikypsytyksen sain ulkoistettua apukokille ja lähdin itse sunnuntaikylään - erittäin hyvin apukokki hoiti hommansa. Kuulemma liha alkoi hajoilla jo kolmen tunnin kypsennyksen jälkeen, kaiken kaikkiaan liha oli uunissa viitisen tuntia, mutta lyhyempikin aika olisi siis riittänyt. Lopputulos oli juuri niin herkullista kuin liha näytti blogien kuvissa - suosittelemme!

Mausteinen revitty possu

n. 2 kg porsaan lapaa

1 tl kuivattua oreganoa

1 tl chilijauhetta

1 tl jeeraa eli juustokuminaa

1-2 rkl suolaa

rouhittua mustapippuria

3-4 valkosipulinkynttä

1-2 rkl öljyä

n. 3/4 dl ruokosokeria

1 sipuli

vettä

limelohkoja

tuoretta korianteria

Huuhdo lapa ja taputtele se kuivaksi. 

Laita kaikki mausteet, öljy, viinietikka, sokeri ja sipulilohkot leikkuriin ja soseuta ainekset karkeaksi tahnaksi.

Levitä tahna kauttaaltaan lavan pintaan ja laita pataan tai kannelliseen uunivuokaan.

Lisää pataan n. 1-2 dl vettä, padan koosta riippuen. 

Laita kansi päälle ja pata 150 asteiseen uuniin useaksi tunniksi. 

Käännä lihaa tunnin välein.

Liha on valmista, kun se repeytyy helposti haarukalla.

Ota kansi pois ja kypsennä vielä 10-15 minuuttia ilman kantta, jotta pinta rapeutuu.

Anna lihan levätä 15-20 min ennen kuin revit sen kahdella haarukalla suikaleiksi.

Kaada lientä lihan päälle ja tarjoa limelohkojen ja korianterin kanssa haluamasi lisukkeen kera.

Tässä vielä kuva, miltä possun lapa näyttää ennen valmistusta - ei tulisi ensimmäisenä ostettua kaupan lihatiskiltä eli aikuisruokaa parhaimmillaan.