perjantai 31. elokuuta 2012

Maailman paras tomaatti-vuohenjuustokeitto ja teeleivät



Perjantai. Viikonloppu. Jee!

Täydellinen alku viikonlopulle muodostui tällä kertaa kombinaatiosta: Reino & The Rhinos eetteriin (erityisesti Aurinko on soinut viime päivinä repeatilla), GT lasiin, teeleivät uuniin ja maailman paras tomaattikeitto -resepti kokeiluun. Eeva Kolun Kauhaa ja rakkautta -blogi on yksi suosikkejani ja sieltä bongasin tämän illan pääruoan. Odotukset olivat korkealla, kun keitto oli nimetty maailman parhaaksi. Hyvin lähellä maailman parasta olikin, kun ensimmäisiä lusikallisia maistelin. Mutta kun lisäsin keittoon vielä jääkaapissa käyttöä odotelleen vuohenjuuston, niin oli saavutettu maailman paras tomaattivuohenjuustokeitto.

Teeleivät sopivat loistavasti keiton kanssa. Olen taas viime aikoina tuskaillut sämpylöiden kanssa. Viimeiset kolme kokeilua eri resepteillä ovat johtaneet pannukakkulopputulokseen, joita edes mies ei ole suostunut maistamaan, vaikka yleensä on lähes kaikkiruokainen. Joten olen virallisesti luovuttanut sämpylöiden kanssa - kaikki keinot on kokeiltu, mutta en saa niistä millään kuohkeita, kohonneita ja sämpylän näköisiä. Onnittelen niitä, jotka osaavat leipoa sämpylöitä...mutta teeleipiä ei saa epäonnistumaan - sen helpompaa reseptiä ei olekaan.

Teeleivät

4 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon pehmeä tai sulatettu rasva ja neste. 
Muotoile leivinpaperille kaksi pyöreää ja matalaa leipää. Pistele haarukalla. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Maailman paras tomaatti-vuohenjuustokeitto

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
reilu loraus extra virgin -oliiviöljyä
1 kg kypsiä tomaatteja
4-5 dl vettä
2 rkl kana- tai kasvisfondia
1/2 dl valkoviiniä
1 rkl sokeria
2 rkl tomaattipyreetä (eli 70 g purkki)
1-2 tl kuivattua basilikaa
1/2 dl kuohukermaa
n. 100 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja porkkana. Leikkaa tomaatit lohkoiksi.
Kuumenna oliiviöljy kattilassa, lisää sipuli, valkosipuli ja porkkana ja kuullota, kunnes sipulit ovat läpikuultavia.
Lisää tomaatit, vesi (kannattaa ensin laittaa 4 dl ja lisätä tarvittaessa, niin ei tarvitse keittää keittoa kasaan), fondi, valkoviini, sokeri, tomaattipyree ja basilika.
Kiehauta ja anna porista, kunnes tomaatit ja porkkanat ovat täysin pehmeitä. Lisää vuohenjuusto ja anna sen hetken sulaa keittoon.
Soseuta sauvasekoittimella.
Kuumenna tarvittaessa uudelleen lähes kiehuvaksi ja lisää kerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Anna keiton jäähtyä hieman, niin maku tulee paremmin esille.

torstai 9. elokuuta 2012

Kesän muistoja: Raikas perunasalaatti




Loman loppumisesta on kulunut neljä työpäivää ja leppoisasta lomalta paluusta ei ole ollut tietoakaan, sen verran kiirettä on pitänyt. Mutta superpitkän kesäloman kiireettömiä hetkiä voi onneksi muistella valokuvista.

Viimeisenä lomaviikonloppuna savustettiin siikaa - hiiliä tuli laitettua grilliin ilmeisesti vähän liikaa, kun lopputuloksena oli melko tummasävyinen kala. Mutta onneksi kuoren alta löytyi ihan hyvää syötävää. Kalan kaveriksi tein superhyvää ja ihanan raikasta perunasalaattia Pirkka Ruoka-lehden heinäkuun numerosta ja löytyy myös Pirkka.fi-sivuilta. Alkuperäiseen reseptiin verrattuna jätin perunat ja sipulit paistamatta raikkaamman lopputuloksen saamiseksi.

Perunaa ei meidän perheessä kovin usein tule ostettua, mutta uusia perunoita sentään on pakko saada muutaman kerran kesässä. Perunasalaattikin on tähän kesään asti vienyt ajatukset aina niihin kaupan etikkakermamössöllä kyllästettyihin valmis"salaatteihin", minkä vuoksi ei ole koskaan tullut tehneeksi kotona perunasalaattia. Mutta tämän kesän kokeilut muuttivat mielikuvan heti positiivisemmaksi. Tätä voisi hyvin tehdä vaikka isommallekin porukalle - sen verran nopea ja helppo resepti. Mikä parasta, minttu tuo tähänkin salaattiin jotenkin mojitomaisia makuja - kuten taannoinen kikhernesalaatti :) (Lihansyöjäkin tykkäsi, vaikkei löytänyt lihaa tästäkään annoksesta)

Raikas perunasalaatti

n. 1 kg uusia perunoita (tai vähän vähemmän)
1 punasipuli
1-2 rkl oliiviöljyä
3 tomaattia
2 rkl sitruunanmehua
loraus valkoista balsamicoa
1 tl suolaa
1/2-1 dl minttua hienonnettuna
mustapippuria maun mukaan

Pese perunat ja keitä kypsiksi. Anna jäähtyä.
Kuutioi perunat, tomaatit sekä hienonna sipuli ja minttu.
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Nauti!

Ruokajuomaksi sopi hyvin kesäjuomien ykkönen Beringer.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Raparperista limonadia


Alkukesästä löytämäni grillauskirja (Grillikirja - Herkullisia ruokia, marinadeja, kastikkeita ja höysteitä (Schildts Kustannus 2010)) on osoittautunut todelliseksi kesäloman reseptien aarreaitaksi. Kirja löytyi edulliseen hintaan kustantajan verkkokaupasta ja on ollut erinomainen ostos. Kirjakaupoissa selaamani muut grillauskirjat vaikuttavat tylsiltä ja perinteisiltä tähän teokseen verrattuna, tai niiden reseptit ovat liian monimutkaisia alkeelliseen mökkikokkailuun.

Grilliruokien lisäksi kirjasta löytyy reseptejä myös juomiin. Ja kun mökin vieressä on pari raparperipuskaa houkutellut antimillaan, päätin kokeilla raparperilimonadin tekemistä kirjan ohjeita soveltaen. Sovelsin veden ja sokerin määrässä Sara La Fountainin reseptiä Olivia-lehden blogista.

Raparperilimonadi

noin 1 kg raparperia pilkottuna
2 dl sokeria (kirjan reseptissä 1 dl)
5 dl vettä (kirjan reseptissä 2 dl)
1/2 sitruunan mehu
1/2-1 vaniljatanko halkaistuna
jäämurskaa

Kiehauta vesi, sokeri, sitruunamehu ja vaniljatanko.
Lisää joukkoon pilkotut raparperit.
Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
Kaada seos tiheän siivilän läpi - mökkiolosuhteissa kahvinkeitin suodatinpusseineen osoittautui loistavaksi apuvälineeksi siivilän puuttuessa.
Anna limonadin jäähtyä.
Laimenna limonadia vedellä makusi mukaan - tämä on siis tiivistemehua, joten siitä riittää useaan kannulliseen.
Tarjoa jäiden kanssa.
Aikuisen version saa lisäämällä joukkoon vodkaa.

Keitoksesta jäljelle jäänyt raparperiseos toimii jälkiruokana sellaisenaan tai esim. vaniljakastikkeen kanssa sekä sopii hyvin myös maustamattoman jogurtin kaveriksi.

Inkivääri+chili+korianteri+valkosipuli = loistava grillimarinadi kanalle


Olen löytänyt suosikkimakujen paletin, jonka ainesosien yhdistäminen ei voi johtaa kuin hyvään tai erittäin hyvään lopputulokseen. Mökillä päivän ainoana ohjelmanumerona on ollut grillaaminen ja erilaisten marinadien kokeilu. Hyviä kokeiluja onkin ollut useita. Tässä yksi niistä.

Mökkeily on virittänyt myös orastava kiinnostus kasvimaan hoitoon (alkavan keski-iän merkki?). Kun keväällä kylvetyt yrttien siemenet eivät osoittaneet minkäänlaisia elonmerkkejä, päätin oikaista helpomman kautta ja istuttaa kokeiluksi kaupan yrttiruukkuja kasvimaalle. Näistä kokeiluista lempiyrttini korianteri on ollut myötämielisin ulkoilmassa viihtymiselle ja siitä on riittänyt satoa useamman päivän ruokiin, myös tähän marinadiin.

Inspiraatio raikkaalle Aasiaan vivahtavalle marinadille löytyi täältä. Aiemmin tekemistäni marinadeista ei usein ole tarttunut lihaan tarpeeksi makua, mutta tällä kertaa aromit olivat kohdallaan ja tekele sai runsaasti kehuja myös mieskriitikolta. Tätä tehdään varmasti uudestaan. Lisukkeena syötiin samalla marinadilla maustettuja paprikan ja kesäkurpitsan paloja. 

Inkivääri-chili-korianteri-valkosipulimarinadi kanalle

1 pienehkö sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 cm pala inkivääriä
1 chili
pari kourallista korianteria
1 limen mehu
2 rkl soijaa
1 rkl kalakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
sokeria
mustapippuria
suolaa

Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili (siemenet poistettuna) ja korianteri. 
Sekoita ainekset keskenään. Säästä vähän marinadia, jos haluat sivellä sillä fileisiin lisää makua grillauksen loppuvaiheessa.
Kaada marinadi muovipussiin broilerin rintafileiden kanssa (meillä oli 4 paksua fileetä). 
Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.
Sopii myös grillattavien vihannesten marinadiksi.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kokiksessa keitetyt ribsit kolakastikkeella - ehkä paras ruoka ikinä


Juhannukselta on vielä se tärkein ja paras resepti jäänyt jakamatta. Miten tätä ruokaa kuvaisin... Pienellä epävarmuudella lähdin kokeilemaan, koska sitä oikeaa reseptiä ei löytynyt, joten täytyi soveltaa lennossa. Ruoka onnistui täydellisesti. Jos pitäisi valita yksi ruoka, jonka viimeisenä ateriana haluaisi uudelleen kokea, se saattaisi jopa olla tämä.

Kokeilu sai alkunsa, kun saimme vinkin, että kokiksessa keittämällä ribseistä tulee todella mureita. Tarkempaa ohjetta etsin aika pitkään, mutta lähimmäksi pääsi Nigellan resepti ja glaseerauskastike tuli sekoitettua viime hetkillä sillä, mitä sattui löytymään keittiöstä.

Olimme etukäteen luvanneet maistiaisia porukan innokkaimmalle lihansyöjälle, joka ymmärtää lihan ja glaseerauksen päälle. Häpeäkseni joudun myöntämään, että oli niin hyvää, että tuli syötyä kaikki kahteen pekkaan. Yhtenä tekijänä tähän vaikutti myös se, että koska juhannuksen alla kaupassa oli vain yksi pakkaus ribsejä, olin vahingossa ostanut toisen pakkauksen grillikylkeä, joka siis ei ole sama asia kuin ribsit - älä tee samaa virhettä :) Ensi juhannuksena tehdään sama setti, mutta ehkä noin kymmenkertaisena annoksena - tosin en ole vielä ratkaissut logistisia ongelmia, mistä saadaan pari kymmenen litran kattilaa ja tarpeeksi iso liesi...Vieläkin nousee hymy kasvoille ja vesi kielelle, kun muistelen, kuinka hyvää liha oli. Jos olet joskus syönyt ribsejä, suosittelen kokeilemaan - aiemmin maistamani ribseillä ei ollut mitään tekemistä näiden kanssa. Jos et ole syönyt ribsejä, kokeile tätä, niin tiedät mistä puhutaan. Jos olet kasvissyöjä, suosittelen vakavasti harkitsemaan kääntymistä lihansyöjäksi edes tämän ruoan vuoksi. 

Ohjeen määrät ovat suunnilleen mittoja. En muistanut kirjoittaa tarkkoja määriä ylös, mutta kovin pahasti ei voi mennä pieleen, koska valmistus on aika yksinkertainen vaikkakin vaatii aikaa. Voit soveltaa näiden perusteella. Lopputulos on täysin sen noin kolmen tunnin vaivannäön väärti, joka valmistukseen meni. Taivaallista! 

Kokiksessa keitetyt ja kolakastikkeella glaseeratut ribsit

noin 3 l Coca-Colaa (ei mitään Lightia tai Zeroa vaan sitä aitoa)
1,5 kg maustamattomia possun ribsejä (suosittelen tekemään paljon enemmän, nämä söimme kahteen pekkaan)

Kolaglaseerauskastike
Lihan keitosta jäänyttä Coca-Cola-lientä
ketsuppia
Dijon-sinappia
jotain tulista kastiketta maun mukaan - meillä oli Poppamiehen Savuvadelmaa (löytyy isoista marketeista)
suolaa
pippuria

Keitä ribsejä kokiksessa niin kauan kunnes liha alkaa irrota luista. Itse keitin kahdessa kattilassa noin 2 tuntia. Ota ribsit pois liemestä, kun ne vielä pysyvät kasassa, että pystyt käsittelemään niitä grillissä. 

Ribsien keittämiseen käytetystä kokisliemestä tehdään glaseerauskastike. Kaada osa kokisliemestä pois. Keitin arviolta reilun litran verran kokislientä suurella teholla ilman kantta. Keitetään niin kauan, kunnes kokis alkaa jähmettyä siirappimaiseksi, jolloin se on valmista ja otetaan kattila pois liedeltä. Tähän vaadittava aika riippuu lieden tehosta, mutta jossain vaiheessa se vihdoin alkaa jähmettyä.
Kun kokissiirappi oli vähän jäähtynyt, lisäsin siihen noin vajaan desilitran ketsuppia, pari rkl Dijon-sinappia, jonkin verran Savuvadelmaa (oman tulisuusmieltymyksen mukaan), vähän suolaa ja pippuria. Uskoisin, että tulee todella hyvää jo pelkällä kokissiirapillakin, mutta tulisuutta kannattaa ainakin lisätä. 

Sivele glaseerauskastiketta ribsien pinnalle ja grillaa kummaltakin puolelta niin että saa väriä pintaan. Liha on jo valmiiksi kypsää, joten ei tarvitse enää grillissä kypsentää. Lisättiin glaseerauskastiketta vielä lopuksi pinnalle ja sitten herkuttelemaan. Loput glaseerauskastikkeesta katosi nopeasti muiden lihoihin eli ei haittaa, vaikka kastiketta tulee enemmänkin. Kaikessa epäterveellisyydessään se oli myös erittäin hyvää lusikalla syötynä :)
Söimme ribsejä vietnamilaisen salaatin kanssa, joka toi sopivasti raikkautta lihan seuraksi.

Edit: Yleisön pyynnöstä vinkki glaseerauskastikkeen tekoon: Kannattaa laittaa riittävästi tulisuutta soosiin, jotta kastikkeesta ei tule liian makea, myös silputtu tuore chili tai kuivattu chili käy, samoin chilikastike tai myös Dijon-sinappi tuo tulista vivahdetta ja vähän suolaisuutta. Eli potkua kannattaa olla, toki oman maun mukaan. Maistelemalla löytyy sopiva kombinaatio. Olen myöhemmissä versioissa jättänyt ketsupin kokonaan pois, joten sitäkään ei välttämättä tarvitse.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesän ykkösviini


Kesän ehdoton ykkösviini on vaaleanpunainen, makeahko, helposti nautittava, sopii täydellisesti grilliruokien seuraksi, sellaisenaan nautiskeluun, helteisen päivän virvokkeeksi, piknikille ja oikeastaan kaikkiin kesähetkiin. Ehkä enemmän naisten makuun, mutta on tätä nähty myös miesten laseissa :)

Beringer Stone Cellar Zinfandel Rosé, Kalifornian lahja suomalaiseen kesään.

Alkon sivuilla luonnehdittu puolimakea, keskihapokas, metsämansikkahilloinen, vadelmainen - eli jos pidät Fresitasta, saatat pitää myös Beringeristä

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Mansikkainen kesäsalaatti Jamaican jerk -kanalla ja halloumilla


Toinen juhannuksen herkku nautittiin pääruokana marinoitujen jättikatkarapujen jälkeen:
mansikkainen kesäsalatti Jamaican Jerk -marinoidulla kanalla ja halloumilla. Resepti kanan mausteseokselle löytyi sekin mahtavasta Grillikirjasta (Schildts Kustannus 2010)

Tein mausteseosta kerralla kaksi annosta, niin riittää kesän myöhempiinkin grillauksiin. Mausteseos oli helppo sekoittaa valmiiksi jo kotona ja mökillä sitten vain lisäsin öljyn.

Jamaican jerk öljyssä - marinadi kanalle

1 rkl ruokokidesokeria
(1 rkl yleismaustetta) (minulle ei vielä selvinnyt mitä on yleismauste, joten tämä jäi pois omasta setistä)
1 rkl sitruunapippuria
1 rkl sipulijauhetta
2 rkl sormisuolaa
1 rkl sellerisuolaa (käytin tavallista suolaa tämän sijasta)
0,5 rkl kuivattua timjamia
1 rkl jauhettua mustapippuria
0,5 rkl jauhettua kanelia
0,5 rkl jauhettua neilikkaa
1 rkl murskattua valkosipulia (käytin valkosipulijauhetta)
2 rkl kuivattua persiljaa
0,5 rkl jauhettua muskottipähkinää
3 kuivattua limen lehteä murskattuna
1 dl öljyä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. (kirjan reseptissä kehotetaan sekoittamaan tehosekoittimessa - itse oikaisin vähän ja sekoitin manuaalisesti lusikalla)
Säilytä mausteseos tiiviisti suljetussa astiassa.
Kun tarvitset marinadia, lisää öljy joukkoon ja sekoita.
Sopii hyvin myös kuivaksi mausteseokseksi ilman öljyä.
Kirjan mukaan sopii kanan lisäksi myös sianlihan, rasvaisen kalan ja naudanlihan kanssa.

Mansikkainen kanasalaatti halloumilla


maustamattomia broilerin fileepihvejä
Jamaican jerk -mausteseosta
haluamaasi salaattia
rucolaa
mansikoita
tuoretta ananasta paloina
halloumijuustoa
keväsipulia siivuina

Marinoi broilerin fileepihvit jamaican jerk -öljyllä: laita fileet muovipussiin, joukkoon marinadi, purista ilmat pois, sulje pussi ja hiero jerk-seos kanan pintaan niin että sitä on jokaisessa kanapalassa.
Anna maustua 2-3 tuntia.
Valmista salaatti, grillaa kanapalat ja halloumit - nauti!
(meillä oli 350 g, marinadista riittää suurempaankin lihamäärään)