Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Vaivatonta ruokaa nopeasti - tuorehernekeitto


Terveisiä sairasvuoteesta. Viimeiset kaksi kuukautta eli koko alkuvuosi 2013 on mennyt Balin loman jälkimainingeissa mysteeritaudin kourissa. Olen päässyt testaamaan oikein urakalla lääkäripalveluja. Empiiristen havaintojen perusteella suomalaiset lääkärit (kulkevat myös nimellä "yleisarvaajat") ovat osoittaneet osaamattomuutensa, huonot ihmissuhdetaitonsa ja terveydenhuollon toimimattomuuden moneen kertaan. Voisin perustaa uuden blogin, joka keskittyisi suomalaisen terveydenhuollon epäkohtiin ja peräänkuuluttaisi lääkäreille mm. sosiaalisten taitojen koulutusta. Mutta ehkä tämä avautuminen riittää tältä erää :) Onneksi on olemassa Aava Matkailuklinikka, jonka osaava matkailulääkäri antoi toivoa tälle syvään epätoivoon vaipuneelle potilaalle. Suosittelen Aavaa lämpimästi!

Kahden kuukauden ajan meidän keittiössä on ollut kova sana nopeasti ja helposti valmistuvat ruoat, koska eineksiä ei tee mieli syödä kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Esimerkiksi munakkaat ovat olleet monen arki-illan pelastus ja uusia munakasmakuja on tullut testattua ahkerasti.

Eilen tein keittoa, joka nousi näiden kahden kuukauden aikana testattujen pikaruokien kärkeen hyvällä maulla ja helppoudella. Tämä Sikke Sumarin Rakastan ruokaa! -kirjassa oleva resepti on odottanut kokeiluaan jo melkein vuoden verran. Nyt vihdoin muistin reseptin olemassaolon ja kyllä kannatti kokeilla. Näköjään Sikke on tätä tehnyt myös tv-ohjelmassaan.

Suosittelen tuorehernekeitttoa myös niille, jotka eivät ole perinteisen hernekeiton ystäviä. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Keiton väri on kirkkaan vaaleanvihreä perinteisen hernarin harmahtavan sävyn sijasta ja maku on todella raikas. Tuunasin vähän Siken reseptiä, kun en ollut muistanut ostaa salviaa. Sitruunan sijasta netistä löytyy myös reseptejä, joissa keitto maustetaan esim. wasabilla - pitää kokeilla seuraavalla kerralla.

Tein puolikkaan annoksen alla olevasta reseptistä ja siitä riitti hyvin yhdelle hengelle. 2 pussia herneitä lienee sopiva määrä kahdelle hengelle pääruoaksi tai 4 hengelle alkuruoaksi.

Tuorehernekeitto

2 pussia pakasteherneitä
n. 2 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
1-2 rkl ranskankermaa
suolaa ja pippuria myllystä
(1 tl kuivattua salviaa) Siken reseptissä
sitruunanmehua maun mukaan

Kaada herneet kattilaan ja lisää vettä sen verran, että herneet peittyvät.
Lisää kasvisliemikuutio ja keitä hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia.
Soseuta keitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
Lisää ranskankerma (ja salvia) ja tarkista maku.
Lisää sitruunanmehua maun mukaan.

Ei voi paljon helpompaa enää ruoanlaitto olla!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tie valkosipuliriippuvaisen sydämeen: valkosipulikeitto


Valkosipuli kuluu keittiömme perusvarusteisiin. Sitä laitetaan ruokaan kuin ruokaan ja yleensä aina vähän enemmän kuin reseptissä on suositeltu. Tällä keitolla oli siis jo hyvät lähtökohdat onnistumisessa, kun pääraaka-aineena oli valkosipuli. Ja olihan se ihan törkeän hyvää. Lihansyöjäkin santsasi toisen lautasellisen, vaikka tarjoilin keittoa alkuruokana.

Tuli opittua myös erinomainen vinkki siihen, miten valkosipulit saa kuorittua vaivattomasti. Helpottaa elämää suunnattomasti, jos tarvitsee isompia eriä kuoria: Kaada kynsien päälle kuumaa vettä ja anna pehmetä pari minuuttia. Kuoret irtoavat melkein itsestään.

Valkosipuli maistuu keitossa suloisen pehmeänä, ei mitenkään läpitunkevana. Toki valkosipulin vihaajalle ei keittoa kannata tarjota. Resepti on peräisin Pirkan sivustolta. Alkuruokana aivan loistava, kannattaa kokeilla!

Valkosipulikeitto

2-3 (n. 120 g) kokonaista valkosipulia
1-2 (n. 150 g) sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
9 dl vettä
4 rkl kasvisfondia
mustapippuria
2 dl kuohukermaa
1/2 dl persiljaa hienonnettuna (tämän jätin omasta keitosta pois)

Irrota valkosipuleista kynnet. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä pari minuuttia. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipulit.
Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulia öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin.
Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri.
Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet.
Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Lisää kerma ja persilja. Kuumenna höyryäväksi.

perjantai 31. elokuuta 2012

Maailman paras tomaatti-vuohenjuustokeitto ja teeleivät



Perjantai. Viikonloppu. Jee!

Täydellinen alku viikonlopulle muodostui tällä kertaa kombinaatiosta: Reino & The Rhinos eetteriin (erityisesti Aurinko on soinut viime päivinä repeatilla), GT lasiin, teeleivät uuniin ja maailman paras tomaattikeitto -resepti kokeiluun. Eeva Kolun Kauhaa ja rakkautta -blogi on yksi suosikkejani ja sieltä bongasin tämän illan pääruoan. Odotukset olivat korkealla, kun keitto oli nimetty maailman parhaaksi. Hyvin lähellä maailman parasta olikin, kun ensimmäisiä lusikallisia maistelin. Mutta kun lisäsin keittoon vielä jääkaapissa käyttöä odotelleen vuohenjuuston, niin oli saavutettu maailman paras tomaattivuohenjuustokeitto.

Teeleivät sopivat loistavasti keiton kanssa. Olen taas viime aikoina tuskaillut sämpylöiden kanssa. Viimeiset kolme kokeilua eri resepteillä ovat johtaneet pannukakkulopputulokseen, joita edes mies ei ole suostunut maistamaan, vaikka yleensä on lähes kaikkiruokainen. Joten olen virallisesti luovuttanut sämpylöiden kanssa - kaikki keinot on kokeiltu, mutta en saa niistä millään kuohkeita, kohonneita ja sämpylän näköisiä. Onnittelen niitä, jotka osaavat leipoa sämpylöitä...mutta teeleipiä ei saa epäonnistumaan - sen helpompaa reseptiä ei olekaan.

Teeleivät

4 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon pehmeä tai sulatettu rasva ja neste. 
Muotoile leivinpaperille kaksi pyöreää ja matalaa leipää. Pistele haarukalla. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Maailman paras tomaatti-vuohenjuustokeitto

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
reilu loraus extra virgin -oliiviöljyä
1 kg kypsiä tomaatteja
4-5 dl vettä
2 rkl kana- tai kasvisfondia
1/2 dl valkoviiniä
1 rkl sokeria
2 rkl tomaattipyreetä (eli 70 g purkki)
1-2 tl kuivattua basilikaa
1/2 dl kuohukermaa
n. 100 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja porkkana. Leikkaa tomaatit lohkoiksi.
Kuumenna oliiviöljy kattilassa, lisää sipuli, valkosipuli ja porkkana ja kuullota, kunnes sipulit ovat läpikuultavia.
Lisää tomaatit, vesi (kannattaa ensin laittaa 4 dl ja lisätä tarvittaessa, niin ei tarvitse keittää keittoa kasaan), fondi, valkoviini, sokeri, tomaattipyree ja basilika.
Kiehauta ja anna porista, kunnes tomaatit ja porkkanat ovat täysin pehmeitä. Lisää vuohenjuusto ja anna sen hetken sulaa keittoon.
Soseuta sauvasekoittimella.
Kuumenna tarvittaessa uudelleen lähes kiehuvaksi ja lisää kerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Anna keiton jäähtyä hieman, niin maku tulee paremmin esille.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kukkakaali-fenkolikeitto


Koko ikäni minulla on ollut syvä vihasuhde kukkakaaliin. Tai oikeastaan kaikkiin kaaleihin. Suurin ruokavammani on ollut, etten ole syönyt mitään ruokaa, jonka nimessä on sana kaali. Eli etu-, väli- ja loppuliitteenä kaali on ollut kiellettyjen listalla. Kaalin haju on ollut mielestäni todella etova ja maku ällöttävä. Traumat ovat todennäköisesti peräisin koulu- ja työpaikkaruokaloiden ylikypsästä kaalista.

Onneksi ihmeitä tapahtuu. Aluksi maistoin kukkakaalia, jos sitä tarjottiin hyvissä ravintoloissa esim. lihan lisukkeena. Sitten saatoin maistaa palan parsakaalia vieraana ollessa, kun en kehdannut kieltäytyä. Ja tänä vuonna tapahtui se ihme, että ostin itse kukkakaalin kotiin. Syy oli oikeastaan se, että liila kukkakaali näytti niin söpöltä vihannestiskillä, etten malttanut jättää sitä kauppaan. Kuka voi sanoa ei pienelle liilalle kukkakaalille. Liilan kukkakaalin paistoin uunissa juustokuorrutteella - yllättävän hyvää näin entisen kaalivihaajan mielestä. 

Valkoisesta kukkakaalista tein keittoa fenkolin kanssa. Fenkoli on niin ikään uusi tuttavuus, en taida olla koskaan tietoisesti maistanut fenkolia, joten kaksi testikappaletta kertaheitolla. Keitto oli jälleen helppotekoihin ja maku lempeän hento ja samettinen.


Kukkakaali-fenkolikeitto neljälle

1 kukkakaali (noin 500 g)
1 pieni fenkoli
1 iso jauhoinen peruna
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 l kasvis- tai kanalientä
1 laakerinlehti murennettuna
2-3 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna (käytin itse kuivattua)
2 dl ruokakermaa
rouhittua mustapippuria
suolaa

Huuhtele ja leikkaa kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Poista kova kanta. 
Halkaise fenkoli, puhdista ja poista kova kanta.
Kuori ja kuutioi peruna.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit.
Kuullota kasviksia hetki öljyssä kattilassa. Lisää liemi, laakerinlehti ja timjami. 
Keitä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.
Soseuta keitto. Lisää kerma ja mausta mustapippurilla ja suolalla. 
Kuumenna ja tarjoile.

Koti ja keittiö -lehden sivuilta löytyi tämä resepti samoin kuin paljon muita hyviä reseptejä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Terapeuttista sipulikeittoa




Kulunut viikko oli sen verran hektinen töissä ja vapaa-ajalla, että kokkaaminen jäi todella vähiin. Sunnuntaina oli vihdoin kokonainen päivä kotoiluun, joten kaiken ei-tekemisen lomassa ehdin viettää vähän aikaa keittiössäkin. Päivän agendalla oli löytää lempeän terapeuttinen lohturuoka, jonka voimalla saa nollattua viikon kiireet ja kerättyä voimia alkavalle viikolle.

Kuten unelmien kokkiveitsikirjoituksessa taisin jo mainitakin, sipulien pilkkominen on mielestäni yksi ihanimmista vaiheista ruoanlaitossa. Olen odottanut kiireetöntä päivää, jolloin olisi aikaa kuoria isompi kasa sipuleita ja haudutella niistä herkullinen keitto. Tänään oli se päivä. 

Välillä tunnen päässeensä elämässä pitkälle, kun sipulia aiemmin syvästi vihanneena teen vapaaehtoisesti sipulikeittoa. Kaksikymppiseksi asti poimin pienimmätkin sipulinpalat ruoasta - siinä ajassa ehtii kehittää itselleen hyvät taidot bongata sipulin murusetkin. En voinut sietää lihapullia, joihin oli miinoitettu isoja, narskuvia sipulinpaloja. Äiti päätyi käyttämään sipulijauhetta oikean sipulin sijasta. Kummitäti keksi soseuttaa sipulin tehosekoittimella lihapullataikinaan. Joten olen hyvä esimerkki kaikille nirsojen lapsien vanhemmille, että toivoa on olemassa, kun ikää tulee lisää...

Tähän asti olen nauttinut sipulikeittoa yleensä vain Pariisissa. Kuva on otettu edelliseltä matkalta - tältä näyttää se oikea sipulikeitto ranskalaisessa ravintolassa. Kerran vuosia sitten olen testannut sipulikeittoa kotona, mutta silloin en makuun kovin paljon hurmaantunut. Tällä kertaa keitto maistui aivan yhtä pehmeältä ja aromikkaalta kuin lounaalla Pariisissa. Bongasin tämänkin reseptin Pastanjauhantaa-blogista. Kotimaistajaltakin tuli ylistävä kommentti: "On tässä maku." Reseptin ainoa huono puoli on, että siitä tuli keittoa vain kolme annosta. Ensi kerralla teen tupla-annoksen, että riittää seuraavallekin päivälle :)

Sipulikeitto kahdelle

reilu puoli kiloa sipuleita
3 valkosipulinkynttä (no, itse käytin taas vähän enemmän - 4 isoa ja 2 minikynttä)
laakerinlehti
oliiviöljyä
nokare voita
6 dl liha-, kana- tai kasvislientä (käytin 1 kasvisliemikuution & 6 dl vettä)
suolaa 
pippuria
pala vaaleaa leipää annosta kohti
juustoraastetta

Kuori ja viipaloi sipulit. 
Kuumenna reilu loraus oliiviöljyä paksupohjaisessa kattilassa ja sulata siihen reilu nokare voita. Lisää viipaloidut sipulit, silputtu valkosipuli ja laakerinlehti. 
Kuullota hetki miedolla lämmöllä, mutta älä ruskista vielä. 
Laita kansi päälle ja alenna lämpöä. Anna sipulien kiehua kannen alla n. 15 min. Sekoita välillä, etteivät sipulit pala ja pidä lämpö niin pienellä, etteivät sipulit saa väriä. 
Kun sipulit ovat pehmenneet, ota kansi pois ja käännä levyn lämpötilaa isommalle. Ruskista sipulit kullankeltaisiksi. 
Lisää liha/kana/kasvisliemi (tai vesi ja kasvisliemikuutio), käännä lämpöä pienemmälle ja hauduta 20 minuuttia siten, että keitto juuri ja juuri poreilee.
Tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria. 
Kuumenna uuni ja laita grillivastukset päälle. 
Kaada keitto tarjoilukulhoihin. Revi kippoihin pala tuoretta leipää (meiltä löytyi pakastimesta ciabattaviipaleet) ja puolittain upota leipäpalat keittoon. 
Ripottele päälle juustoraastetta (reseptissä suositellaan esim. gruyèrea, käytin itse mustaleimaemmentalia). 
Laita kupit uuniin grillivastuksen alle siksi aikaa, että juusto sulaa ja leipä saa vähän väriä. 
Tarjoile höyryävän kuumana.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maailman helpoin ja nopein linssikeitto


Linssi oli minulle täysin tuntematon raaka-aine ennen alkuvuoden kasvisruokakokeiluja. Tämä tomaattinen linssikeitto ampaisi heti ensimmäisellä kokeilulla suosikkikeittojen joukkoon.

Parasta keitossa on, että sen tekeminen on niin helppoa ja nopeaa, ettei se kestä juurikaan pidemmän aikaa kuin valmismikroaterian lämmittäminen. Eli terveellinen ja halpa vaihtoehto laiskallekin kokille ja raaka-aineita voi säilyttää kaapissa valmiina odottamassa. Teen keiton chiliriippuvaiselle sopivana tulisena versiona, mutta miksei toimisi ilman currytahnaakin.

Resepti on periaatteessa neljälle hengelle, mutta sain vaivatta syötyä nälkääni puolet keitosta. Maku melkein paranee jääkaapissa muutaman päivän aikana, jos keittoa jää jäljelle.

Tomaattinen linssikeitto


1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1/4 tl jauhettua korianteria
1 rkl currytahnaa (Pirkka punainen currytahna)
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk punaisia linssejä
2 dl kookosmaitoa
suolaa
mustapippuria


Silppua sipuli ja valkosipuli. 
Kuullota kattilassa kuumennetussa öljyssä currytahna, korianteri ja sipulit.  Voit valita currytahnan tulisuusasteen makusi mukaan.
Lisää kattilaan tomaattimurska ja linssit. Jos käytät kypsiä linssejä, voit lisätä mukaan tomaattipurkin huuhteluvedet, mutta linssien kypsyttämiseen ei tarvitse vettä. 
Lisää keiton joukkoon kookosmaito, suola ja pippuri.
Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella ja anna vielä kiehahtaa hetki. 


Alkuperäinen resepti löytyy Chocochilin blogista.



lauantai 28. tammikuuta 2012

Thaimaalainen kananuudelikeitto


Tammikuun keittokokeiluissa oli tänään vuorossa tulinen kananuudelikeitto. Tuunasin ruokablogeista googlaamaani reseptejä oman maun mukaan ja lopputuloksena oli täydellinen keitto lämmittämään pakkaspäivää. Keitto valmistuu noin puolessa tunnissa, vähän siitä riippuen kuinka nopeasti saa vihannekset kuorittua ja pilkottua.

Thaimaalainen kananuudelikeitto

n. 400 g kanan fileesuikaleita
2 keskikokoista porkkanaa ohuina suikaleina
2-3 valkosipulin kynttä
noin 4 cm pätkä inkivääriä
1-2 chilipalkoa (koon ja maun mukaan)

4-5 dl vettä1 kasvisliemikuutio
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
ruukullinen korianteria silputtuna
n. 100 g riisinuudeleita
loraus Thai-kalakastiketta

Voit käyttää keittoon maustamattomia kanan fileesuikaleita tai suikaloida itse kanan fileepihvit, niin saat ohuempia kanapaloja.

Suikaloi porkkanat ohueksi. Pilko pieneksi chili (poista siemenet), inkivääri ja valkosipulin kynnet. 
Chiliä, inkivääriä ja valkosipulia voit laittaa maun mukaan - itse käytin 3 keskikokoista valkosipulin kynttä, 1 suurehkon chilin ja reilun 4 sentin pätkän inkivääriä. 
Paista kanan fileesuikaleet pannulla, älä ruskista vaan jätä vaaleaksi. Laita samaan aikaan n. puoli litraa vettä kuumenemaan.
Kuullota porkkanasuikaleet, chili, inkivääri ja valkosipuli lorauksessa öljyä. Yhdistä kuullotetut vihannekset kattilaan kanasuikaleiden kanssa ja lisää kuumennettu vesi. 
Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, kookosmaito sekä korianterisilppu. 
Anna kiehahtaa ja lisää lopuksi pienemmäksi katkotut riisinuudelit. 
Hauduta muutama minuutti, kunnes nuudelit ovat kypsiä.

Alkuperäinen resepti löytyi Pastanjauhantaa-blogista.