Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. maaliskuuta 2013

Personal trainer


arki-ilta kotona töiden jälkeen
oli tarkoitus lähteä vähän ulos kävelylle
haukkaamaan happea
jos vaikka piristyisi

toisaalta aurinko näyttää jo laskevan
kohta on hämärääkin
ja väsyttää
ja on vähän kipeä olo

en taida sittenkään lähteä ulos
totean ääneen

kylpyhuoneesta alkaa kuulua miehen laulua
Nylon Beatin tahtiin
rakastuin mä luuseriin

puoli tuntia myöhemmin
tulen kotiin pakkassäästä
posket punaisena
ja tyytyväinen mieli 
tuli lähdettyä

on se hyvä että kotona on kannustaja
ilmainen personal trainer

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Viikon mietelause

On taas se aika vuodesta, kun töissä tulee tehtyä viidessä päivässä hommia kuuden työpäivän edestä ja muutama jäljellä oleva tunti illasta kuluu salilla tai koomassa television ääressä. Eli uusien reseptien testaus  on arkena todella rajallista ja pikaruoka linssikeitto porisee padassa ainakin kerran viikossa.

Siispä jaan tällä kerralla kanssanne hienon mietelauseen, jonka sattumalta huomasin Meiran maustepussin kyljestä. Maustepussin parasta ennen -päivä on nähnyt parhaat hetkensä jo jokin aika sitten, mutta slogan on kaunis ja ajaton:

Mauste antaa ruoalle sielun.