Näytetään tekstit, joissa on tunniste korianteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korianteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ihan nuudeleina salaatista - ja keväästä


Aurinkoinen viikonloppu on hujahtanut vauhdilla. Lauantaina testailimme kymmenen hengen voimin sopivia viinejä aasialaiselle ruoalle. Sunnuntain lounaaksi jäi onneksi nuudelisalaattia nyhtöpossun seuraksi. Eli kerrankin helppoa kokkailua.

Lasisavotta odottaa vielä energiapuuskaa.







Energiaa on sentään löytynyt jo kevätkukkien ostoreissulle ja istuttamiselle.

Nuudelisalaattia olen tehnyt usein Jamie Oliverin 30 minuutin aterioista muokatulla reseptillä. Vihanneksia laitan vähän sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Kirsikkatomaatit, paprika tai avokado sopivat myös mainiosti joukkoon. Jamien reseptissä käytetään munanuudeleita, mutta olen itse tykästynyt enemmän riisinuudeleihin.

Nuudelisalaatti

250 g riisinuudeleita (vermicelli)
100 g suolattomia cashewpähkinöitä
1-2 punaista chiliä
1-2 kevätsipulia
1 porkkana karkeana raasteena
1 ruukku korianteria
1-2 rkl soijakastiketta
1 limetin mehu
1 tl seesamiöljyä
1 tl kalakastiketta
1 tl juoksevaa hunajaa

Laita nuudelit isoon kulhoon tai kattilaan ja kaada kiehuvaa vettä niiden päälle. Peitä kulho kannella/lautasella ja liota nuudeleita muutama minuutti, kunnes ovat pehmentyneet. Siivilöi vesi pois ja huuhtele nuudelit kylmällä vedellä siivilässä ja kaada kulhoon.
Vinkki: Pitkiä nuudeleita on yleensä hankala saada annosteltua salaatista. Voit katkoa nuudeleita ennen kypsennystä pienemmiksi pätkiksi tai vielä helpompaa on leikata puhtailla saksilla kypsiä nuudeleita kulhossa lyhyemmiksi.

Murskaa pähkinöitä morttelissa tai kaulimella muovipussissa/keittiöpyyhkeen sisällä. Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla miedolla lämmöllä. Sekoittele ajoittain ja vahdi, etteivät pähkinät kärähdä. Kun ne ovat ottaneet väriä, lisää lieden lämpöä ja valuta pannulle 1 tl juoksevaa hunajaa. Sekoita se pähkinämurskaan ja kaada pähkinät kulhoon nuudeleiden joukkoon.

Pilko pieneksi chili (poista siemenet, jos haluat vähemmän tulista), kevätsipulit ja korianteri. Voit käyttää myös korianterin varret, kun silppuat ne pieneksi. Lisää ne karkeaksi raastetun porkkanan kanssa nuudeleiden sekaan.

Lisää salaatin joukkoon soija, limetin mehu, seesamiöljy ja kalakastike. Sekoita ainekset hyvin ja tarjoile esim. kanavartaiden kanssa. Salaatti tekeytyy jääkaapissa hyvin seuraavaankin päivään eli voi tehdä vähän isomman annoksen.

Nuudelisalaatti sopii erinomaisesti myös esim. vietnamilaisten kesärullien täytteeksi sellaisenaan tai jättirapujen kanssa.

torstai 4. lokakuuta 2012

Huippuhyvää parhautta - seesami-chilikaali


Nyt alkaa jo superlatiivit loppua. Arki-iltojen herkutteluputki jatkui taas tänään. Jo kolme iltaa peräkkäin olen ollut loistavan ruoan ansiosta loistotuulella. Kannatti mennä salille, vaikka ei millään olisi huvittanut. Nimittäin treenaamisen lomassa luin Fit-lehteä (10/2012), josta löytyi yksi parhaista viime aikoina testatuista ruoista...tai ainakin helpoin. Myös eilinen korianteri-inkivääripestopasta oli ihan tajuttoman hyvää. Niin oli tämäkin.

Kaiken ymmärrykseni mukaan tämä lisuke on myös terveellinen - eikö kaalia voikin syödä niin paljon kuin sielu sietää? Tätä kaalia ainakin tekee mieli syödä niin paljon kuin mahaan saa mahtumaan. Ja ehkä vielä vähän lisää. Maistuu ehkä vielä paremmalta, kun se on hieman jäähtynyt. Eli syö ensimmäinen annos. Anna jäljelle jääneen jäähtyä hieman (jos mitään jää jäljelle). Syö toinen annos ja tiedät miten hienoa elämä on parhaimmillaan silloin, kun saa todella hyvää ruokaa.

Valmistamiseen kuluu reilu vartti, joten ei ole hitaudella pilattu. Tämä on loistava arki-illan lisuke esim. pastan tai riisin sijasta. Tai hyvää ihan sellaisenaankin. Reseptin määrät riittävät ehkä kahdelle hengelle, parempi tehdä heti tupla-annos, niin jää vähän seuraavallekin päivälle.

EDIT: Kannattaa ripotella loppuvaiheessa joukkoon 1-2 teelusikallista sokeria, joka taittaa hieman limen kirpeyttä.

Seesami-chilikaali

2 rkl seesaminsiemeniä
400 g valkokaalia suikaloituna
2 rkl maapähkinäöljyä (tai muuta öljyä) paistamiseen
1/3 dl soijakastiketta
1 limen mehu
1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita
1 ruukku tuoretta korianteria

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne poksuvat. Kaada lautaselle jäähtymään. (En itse uskaltanut ihan odottaa poksumiseen asti, kun pannu alkoi jo kiitettävästi savuta)
Kuumenna öljy pannulla ja paista suikaloituja valkokaaleja noin 10 minuuttia. Kaali saa pehmetä ja ottaa hieman väriä, mutta jätä siihen purutuntumaa.
Lisää soijakastike, vastapuristettu limemehu, paahdetut seesamisiemenet, chilihiutaleet ja hakattu korianteri. Paista vielä hetki.
Tarjoa esim. lihan tai kalan lisukkeena.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tajunnan räjäyttävää korianteri-inkivääripestopastaa


Pari tuntia sitten istuin bussissa kotimatkalla töistä potien alkavaa kaamosväsymystä ja mietin, mistä sitä saisi energiaa johonkin muuhun kuin sohvakuolemaan television ääressä. Onneksi kaikki ratkaisut elämän ongelmiin näyttävät löytyvän hyvästä ruoasta...Ja loistavista kokkausvälineistä, jotka kummasti tuovat nykyään elämääni mielettömiä onnen hetkiä.

Eilen hypin riemusta, kun kokeilin juliennekuorijaa - ehkä vuoden paras keittiötarvike! Myös äidiltä käyttämättömänä pelastettu wokkipannu aiheutti eilen pakahduttavaa onnea, kun kanawokki valmistui muutamassa minuutissa. Kunnes sitten tänään pääsin testaamaan kihlajaislahjaksi toivomaamme kivimorttelia - 5 kiloa täyttä tehoa. Nyt en enää osaa sanoa, kumpi onkaan ihanampi - juliennekuorija vai tehosekoittimen tehoilla toimiva mortteli, joka ei juuri habaa rasita paitsi tiskausvaiheessa.

Morttelille löytyi tänään käyttöä, kun uskollisesti palvellut vatkain-leikkuri-sauvasekoitin sanoi irti yhteistyösopimuksen. Mortteli toimi onneksi aivan yhtä hyvin, kun tein pastaa, joka osoittautui tajunnan räjäyttäväksi - aivan mielettömän hyvää! Tein vain yhden hengen annoksen (tai siis olisi varmaan riittänyt kahdelle, jos se ei olisi ollut niin hyvää, että tuli syötyä kaikki pestot) - ensi kerralla teen ainakin tupla-annoksen. Ohje on peräisin Chiclingin blogista. Olisi pitänyt vaan suoraan tehdä blogissa annetun mittasuhteen mukaan. Reseptin määrät ovat Chiclinging alkuperäiset, suluissa itse käyttämäni määrät.

Korianteri-inkivääripestopasta

3-4 ruukkua korianteria (1 ruukku)
iso pala tuoretta inkivääriä (3 cm paksu pala, rakkaudesta inkivääriin)
30 g pinjansiemeniä (loraus purkista)
50 g parmesania ja/tai pecorinoa raastettuna (vajaa kourallinen)
1-2 valkosipulinkynttä silputtuna (1)
pieni pala chiliä (n. 3 cm, rakkaudesta chiliin)

suolaa
mustapippuria
tilkka sitruunanmehua
reilu 1 dl oliiviöljyä (loraus)

Laita listan kuusi ensimmäistä ainesta mortteliin tai blenderiin ja soseuta sileäksi. Valuta öljyä sekaan, kunnes massan koostumus miellyttää. Mausta suolalla, mustapippurilla ja lisää hapoksi sitruunamehua. "Maista, jos ei järki lähde, niin lisää suolaa, öljyä taikka sitruunaa, kielenkannat kyllä kertovat mitä setti kaipaa." Käytä mahdollisimman miedon makuista öljyä.

Keitä pasta, ota vähän keitinvettä talteen ja valuta pasta. Sekoita pastan joukkoon reilu rkl pestoa ruokailijaa kohti (kaksi lusikallistakaan ei mielestäni ole yhtään liikaa - kun se on niin tajuttoman hyvää). Lisää tarvittaessa joukkoon pastan keitinvettä. Päälle parmesaniraastetta ja mustapippuria.

Pesto säilyy pari päivää jääkaapissa - tosin uskon hyvin, ettei sitä riitä niin pitkäksi aikaa...

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Inkivääri+chili+korianteri+valkosipuli = loistava grillimarinadi kanalle


Olen löytänyt suosikkimakujen paletin, jonka ainesosien yhdistäminen ei voi johtaa kuin hyvään tai erittäin hyvään lopputulokseen. Mökillä päivän ainoana ohjelmanumerona on ollut grillaaminen ja erilaisten marinadien kokeilu. Hyviä kokeiluja onkin ollut useita. Tässä yksi niistä.

Mökkeily on virittänyt myös orastava kiinnostus kasvimaan hoitoon (alkavan keski-iän merkki?). Kun keväällä kylvetyt yrttien siemenet eivät osoittaneet minkäänlaisia elonmerkkejä, päätin oikaista helpomman kautta ja istuttaa kokeiluksi kaupan yrttiruukkuja kasvimaalle. Näistä kokeiluista lempiyrttini korianteri on ollut myötämielisin ulkoilmassa viihtymiselle ja siitä on riittänyt satoa useamman päivän ruokiin, myös tähän marinadiin.

Inspiraatio raikkaalle Aasiaan vivahtavalle marinadille löytyi täältä. Aiemmin tekemistäni marinadeista ei usein ole tarttunut lihaan tarpeeksi makua, mutta tällä kertaa aromit olivat kohdallaan ja tekele sai runsaasti kehuja myös mieskriitikolta. Tätä tehdään varmasti uudestaan. Lisukkeena syötiin samalla marinadilla maustettuja paprikan ja kesäkurpitsan paloja. 

Inkivääri-chili-korianteri-valkosipulimarinadi kanalle

1 pienehkö sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 cm pala inkivääriä
1 chili
pari kourallista korianteria
1 limen mehu
2 rkl soijaa
1 rkl kalakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
sokeria
mustapippuria
suolaa

Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili (siemenet poistettuna) ja korianteri. 
Sekoita ainekset keskenään. Säästä vähän marinadia, jos haluat sivellä sillä fileisiin lisää makua grillauksen loppuvaiheessa.
Kaada marinadi muovipussiin broilerin rintafileiden kanssa (meillä oli 4 paksua fileetä). 
Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.
Sopii myös grillattavien vihannesten marinadiksi.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Grilliherkkuja - Pekoniin käärityt panang-jättikatkaravut vartaassa


Tänä juhannuksena tuli panostettua grillimenun suunnitteluun aiempia vuosia suuremmalla hartaudella, kun kesäloma alkoi jo ennen juhannusta. Kirjastosta löytyi loistava kirja täynnä toinen toistaan herkullisempia reseptejä, joista monet ovat vielä todella yksinkertaisia. Kannattaa tutustua: Grillikirja - Herkullisia ruokia, marinadeja, kastikkeita ja höysteitä (Schildts Kustannus 2010).

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tein itse marinadit ruokiin. Ei voi kuin ihmetellä, miksen ole ennen kokeillut, koska voittavat kaupan marinadit mennen tullen. Juhannusaaton alkupalaksi syötiin jättikatkarapuja thaimaalaiseen tyyliin - lihansyödän toivomuksesta ravut käärittiin pekoniin - ei voi marinadi enää tämän yksinkertaisempaa olla ja maku oli taivaallinen! Seitsemän varrasta rapuja tuli tuhottua kahteen pekkaan hujauksessa ja varmasti tulee tehtyä näitä uudestaan. Samalla marinadilla maustettiin myös halloumia ennen grillausta, hyvää sekin.

Pekoniin käärityt panang-jättikatkaravut vartaassa

noin 40-50 jättikatkarapua kuorittuina, pyrstön kuori paikallaan
2 dl öljyä
2 rkl panang-currytahnaa
1 limen mehu
1/2 ruukkua korianteria
1/2 tl suolaa
1 paketti pekonia

Sekoita öljy, currytahna, limen mehu, silputtu korianteri ja suola.
Sekoita kuoritut jättikatkaravut marinadiin. Anna vetäytyä noin tunnin.
Pujota marinoidut ravut pekonin kanssa varrastikkuihin.
Grillaa sopivan kypsiksi. Meillä oli kypsiä rapuja, joten grillattiin sen verran, että pekoni kypsyi ja ravut lämpenivät, mutta eivät vielä olleet sitkeitä.