sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntaibrunssin sipulipiirakka

Mitä näet kuvassa? 



Vastaus: Onnistunut 20 hengen sunnuntaibrunssi. Oli niin mukavaa, ettei ollut aikaa kuvaamiseen vieraiden ollessa paikalla.

Mitä näet kuvassa?


Sipulipiirakkahan se siinä. Voit päätellä, miten maistui vieraille. 

Sipulipiirakan resepti on sovellettu tästä reseptistä. Lisäsin hieman sipuleiden määrää ja tein pohjan perusreseptilläni.

Sipulipiirakka


Pohja:
100 g voita tai leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
(suolaa)
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte:
1 rkl ruokaöljyä
5 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1,5 dl juustoraastetta
2 tl yrttisuolaa
1 rkl timjamia
mustapippuria

Pohja:
Sekoita suola jauhojen joukkoon. Nypi kylmä rasva jauhojen joukkoon. Lisää kylmää vettä ja painele tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin noin 15-30 minuutiksi jäähtymään niin sitä on helpompi käsitellä. Painele taikina n. 24-28 cm voideltuun vuokaan tai kauli leivinpaperin päällä sopivan kokoiseksi ja asettele leivinpaperin kanssa vuokaan, niin vuokaa ei tarvitse voidella. 

Täyte: 
Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä pannulla pehmeiksi. Lisää sipuleihin lopuksi hunaja. Sekoita keskenään ruokakerma, kananmunat, juustoraaste sekä mausteet. Sekoita hieman jäähtyneet sipulit kermaseokseen ja levitä täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa n. 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut väriä.

2 kommenttia:

  1. Oli niin hyvää että teen tän kotona tänään! Mutta "levitä täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle"? Kuinka kauan pohjaa esipaistetaan yksinään ennen kuin täyte lisätään? mrs firehill

    VastaaPoista
  2. Paistan yleensä noin 10 minuuttia - jos jaksan. Monesti jätän esipaiston väliin.
    Oppikirjan mukaan pitäisi kai laittaa kuivia herneitä tms. piirakkapohjan painoksi, leivinpaperi taikinan ja herneiden väliin. En vain koskaan muista ostaa niitä herneitä kaupasta :)

    VastaaPoista