sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kaikkien aikojen paras omenapiirakka - Apple Pie

Meillä leivotaan todella harvoin mitään makeaa. Kumpikaan ei ole kovin perso makeille leivonnaisille, ja ihan jo itsesuojeluvaistoni ehkäisee tekemästä tarjolle mitään herkkuja, jotka joutuisin itse syömään kokonaan (ja rehkimään senkin edestä salilla). Mies kun ei ensimmäisen annoksen jälkeen enää pulliin ja kakkuihin koske.

Tänään tosin tein poikkeuksen ja tein omenapiirakkaa, jonka resepti on houkutellut mielessäni siitä lähtien kun Eeva Kolu sitä ylisti Kauhaa ja rakkautta -blogissaan. Resepti löytyy Helsingin Sanomien nettisivuilta. Omenapiirakat eivät yleensä ole mielestäni olleet mitenkään erikoisia, mutta nyt tosiaan löytyi se ihan paras omenapiirakka! Pehmeä täyte, rapea kuori ja maku sopiva yhdistelmä hieman kirpeää ja makeaa - ja muskotti on kaiken salaisuus!

Voi kun tämä resepti olisi ollut tiedossani kaikkien niiden vuosien ajan, kun McDonald's ei Suomessa myynyt niitä rapsakkakuorisia omenapiirakoita pahvikääreessä. Mäkkärin versio on ollut meidän molempien suosikki kaikista omenapiirakoista ja onneksi sitä jälleen saa Suomestakin. Olisin varmasti tehnyt omenapiirasta useamminkin kotona, jos olisin tiennyt, että sama maku syntyy kotioloissa niinkin helposti kuin lisäämällä omenoiden joukkoon kanelin lisäksi muskottia.

Kannattaa noudattaa reseptin suositusta ja käyttää Granny Smith -omenoita - en ainakaan uskaltaisi itse kokeilla muita merkkejä, kun näillä tuli niin herkullista. Lihansyöjällekin kelpasi yllättävän hyvin, eikä piirakasta jäänyt edes rippeitä vietäväksi työkavereille. Superhyvää, suosittelen!

Amerikkalainen Apple Pie

Täyte:
noin 1 kg Granny Smith -omenoita (6-7 kpl)
1 3/4 dl hillosokeria
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareina

Taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita
vajaa 1 dl jäävettä

Päälle:
kuohukermaa
sokeria

Tee ensin täyte:
Kuori omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita sokeri, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele seos tasaisesti omenaviipaleiden joukkoon.

Tee sitten taikina:
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja leikkaa voi pieniksi paloiksi. Murusta seos sormin tai tehosekoittimessa.
Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Jaa taikina kahteen osaan (toinen pala vähän toista isompi) ja pyöritä palloiksi.
Kaaviloi jauhotettu isompi pala kahden leivinpaperin välissä ohueksi, pyöreäksi levyksi, joka peittää pyöreän vuoan (halkaisija 23-24 cm) pohjan sekä reilusti reunat.
Kaaviloi toinen pala piirakan kanneksi.

Nosta omenaviipaleet vuoan keskelle korkeaksi keoksi ja vuole päälle voi.
Voitele reunat vedellä, peitä piiras taikinakannella ja nipistele reunat kiinni.

Voitele pinta kermalla ja ripottele päälle hieman sokeria. Pistele haarukalla tai leikkaa pintaan höyryaukkoja.

Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 15 minuuttia. Laske lämpöä ja kypsennä 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti