Sinä pyörität pyörää

 

Luulin aiemmin, että ratkaisu oli juosta kovempaa.

Mitä nopeammaksi kiihdytin vauhtia, sitä nopeammin pyörä pyöri.

Yksinkertaisia ratkaisuja ei ehdi tajuta, kun kiitää täydessä vauhdissa.

Ensin tarvitsee hidastaa omia askelia. Vasta sitten pyörä pysähtyy.

Ymmärsin pysähtyä vasta, kun elämä pakotti pysähtymään.


Sinä valitset työsi.

Sinä valitset, pysytkö työssäsi, joka ei ole enää sinua varten.

Sinä valitset, pidennätkö työpäivääsi aamuvarhaisesta yön pimeyteen.

Sinä valitset, jätätkö lounaan väliin, koska työ on tärkeämpää kuin oma hyvinvointi.

Sinä valitset, kuinka pitkälle venytät jaksamistasi.

Sinä valitset, teetkö yksin kahden ihmisen työt.

Sinä valitset, mihin käytät aikaasi.

Sinä valitset, sanotko kyllä vai ei.

Sinä valitset, suljetko yhden oven, jotta toinen voi avautua.

Sinä voit päättää hidastaa.

Sinä voit pysäyttää pyörän.

Tämä on sinun elämäsi.

Tyhjä sivu

Edessäni on tyhjä valkoinen sivu. Pitelen käsissäni kolmea kynää. Valitsen sen, jonka viivan paksuus tuntuu juuri nyt hyvältä.

En välttämättä tiedä vielä lainkaan mitä aion piirtää.

Mielessä käväisee tunne tai ajatus.

Jos olen ulkona, kävelen niin kauan kunnes huomioni kiinnittyy johonkin näkemääni. Kun katse viivähtää jossakin sekunnin murto-osan tavallista kauemmin, tiedän löytäneeni kohteen. Tarkkailen, mikä herätti kiinnostukseni.

Kynä piirtää ensimmäisen viivan, sitten toisen ja kolmannen. Annan käden liikuttaa kynää. En ajattele, mitä piirrän. Annan kuvan muodostua paperille vähän kerrallaan.

Hyväksyn jokaisen viivan. Myös ne, jotka erehtyivät vähän sivuun reitiltään. En voi enkä halua pyyhkiä niitä. Voin vain muokata kokonaisuuden sellaiseksi kuin ne olisivat tarkoituksella paikallaan.

Tänään olin raivon vallassa, kun aloitin. Musta viiva muodostui paperille täynnä teräviä piikkejä. Ajatukset pyörivät kehää mielessäni, jokaisella kierroksella vihaisempina.

Viiva kerrallaan tunne alkoi laantua, samalla kun kulmien terävyys alkoi pyöristyä. Kuva muodostui mielen hiljentyessä.

Hymyilytti.

Sekin tunne meni ohi.

Annan maailma

 

Oivalsin viikko sitten, että haluan luoda maailmoja.

Olen nyt alkanut rakentaa ensimmäistä maailmaani:

kotoisa läsnäolon, hiljaisuuden, kauneuden ja luovuuden talo.

Työmaalla on rakennustyöt vielä ihan kesken, mutta voin toki esitellä, millaista siellä tulee olemaan.

Paikka, jossa on ihan ok olla sukkasillaan. Voit ottaa eteisen korista villasukat jalkaasi. Voit laittaa vaikka pyjaman päälle tai ne vähän kauhtuneet kotivaatteet, jotka puet päällesi heti kotiin tultuasi. Vaatteet, jotka päällä voit huokaista helpotuksesta ja hellittää.

Paikka, jossa on tilaa mielikuvitukselle ja luovuudelle. Välillä hassutellaan, koska ei elämä ole niin vakavaa. Rikkaruohot saattavat rehottaa pihalla, koska inspiraatio iski juuri, kun olin menossa niitä kitkemään. Piirtäminen on tärkeämpää kuin täydellinen puutarha.

Olet tervetullut sellaisena kuin olet, voit jättää kiillotetun ulkokuoren eteisen naulakkoon ja olla aidoin versio itsestäsi. Olemme kaikki täällä omalla tavallamme vähän erikoisia ja epätäydellisiä.

Hiljenny hetkeksi, hengitä syvään ja päästä irti kiireestä ja päivän murheista. Voit olla omissa oloissasi tai tulla rupattelemaan sohvan nurkkaan. Riippumatto on tuolla takan vieressä vapaana.

Kuten huomaat, nurkat saattavat olla vähän vinossa, mutta tunnelma kohdillaan. Talo on yhdistelmä Muumitaloa ja Peppi Pitkätossun Huvikumpua. Ei ehkä miellytä kaikkia moderniin sisustukseen ja minimalismiin viehättyneitä, mutta toisille juuri sopiva lepopaikka.

Keikkuva banaani

Keikkuva banaani
ovesta kurkisti.
"Tahdotko leikkiä
kanssani piilosta?"
Keikkuva lentokone
vastasi "Joo!"

Keikkuva banaani
hyppäsi tehosekoittimen
kulhoon.
"Täältä ei minua
kukaan löydä."

***

Keikkuva banaani
tahtoi uimaan.
Helle hiosti.
Kärpäset tahtoivat päästä
kuoren alle.
Keikkuen kulki
rannalle asti.
Kuori itsensä
rivakasti.
Kellui aalloissa
horisontin taa.

Muutos

Olen huomannut, että elämä yrittää ohjata meitä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntämme, tekemään itsemme kannalta oikeita päätöksiä.

Elämä lähettää ensin pieniä merkkejä, jos olemme kulkemassa väärään suuntaan. Se yrittää lempeästi ohjailla oikeaan suuntaan. Jos emme suostu huomaamaan merkkejä, viesteistä tulee vähän äänekkäämpiä.

Jos vain jatkamme viestien hiljentämistä ja pysymme haitallisella tiellä, yrittää elämä pysäyttää kovemmalla otteella.

Lopulta elämä jysäyttää lekalla päähän, heittää eteemme sellaisen esteen, että on pakko pysähtyä.
Tuska on niin suuri, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin elää sen läpi. Arvomaailma heilahtaa ja kaikki on eri tavalla kuin aiemmin. Sillä hetkellä voimme valita, otammeko opiksi vai jatkammeko silti vanhalla tiellä.

Muutos on vaikeaa. Mutta kun tuska on riittävän suuri, muutoksesta tuleekin helpotus.

Toimimmeko itseämme vastaan vai olemmeko itsemme puolella? Löydämmekö kokemuksistamme riittävän hyvän syyn tehdä hyvinvointimme kannalta oikeita ratkaisuja?

Olen alkanut pohtia, päteekö sama myös ilmastonmuutokseen.

Saamme ensin pieniä merkkejä, joiden perusteella voisimme vaihtaa suuntaa.

Jos emme tunnista, miten olemme yhtä asuttamamme maapallon kanssa, alkavat viestit olla äänekkäämpiä. Jos edelleen jatkamme itsekästä elämäämme, näemmekö yhä kovempia merkkejä?

Haluammeko pitää kaiken elämässämme ennallaan, vain koska muutos on vaikeaa? Olemmeko välittämättä helleaalloista, kuivuudesta, tuhoutuvista koralliriutoista ja sulaneista jäätiköistä?

Odotammeko sitä lekaa, joka täräyttää elämästämme niin tuskallista, että muutos alkaa tuntua helpolta vaihtoehdolta?

Järkevää aikaiseksi

”Elokuu kohta ohi, olenko saanut mitään järkevää aikaiseksi?”, kirjoitin tänään aamusivuilleni.

Järkevää aikaiseksi - kaksi paljastavaa sanaa jäänteinä vanhasta minästä. Entisestä elämästä, jossa juoksin oravanpyörässä täyttäen ulkopuolelta omaksuttuja odotuksia, kun omia unelmia ei ollut.

Muutos ei kysy, onko joku järkevää tai mitä saa aikaiseksi. Muutoksen on tarkoitus olla kestävää. Pikavoittoja ei ole ja sisällä tapahtunut muutos ei heti näy ulospäin.

Jos haluan rakentaa itseni näköistä elämää, pitää ensimmäisenä unohtaa sanat järkevä ja aikaiseksi. Ne ovat merkkejä suorittajan elämästä. Mielessäni on jokin ulkopuolelta omaksuttu määritelmä sille, mikä on järkevää. Onko kaikki muu sitten järjetöntä tai turhaa?

On vaikea vastata kysymyksiin, miten projektini edistyvät, kun ei ole vielä esittää mitään näkyvää ja konkreettista.

Olisi helpompi vastata kysymykseen, miten olen muuttunut kuukauden aikana.

Kiitos kysymästä, paljon edistystä on tapahtunut.

Olen löytänyt asioita, jotka tuovat minulle täydellisen vapauden tunteen, joita tekemällä en tunne pelkoa. Olen tuntenut olevani vapaampi kuin koskaan ennen. En tiennyt tällaista vapautta olevan olemassa.

Olen löytänyt syyn olemassaololleni, tarkoituksen, miksi olen tänne syntynyt.

Luovuuteni on alkanut kukoistaa ja saan uusia ideoita vähintään kymmenen päivässä. Niiden toteuttaminen vain ei tapahdu ihan kädenkäänteessä.

Olen rakentanut uusia arjen rutiineja ja uutta tapaa elää monen vuoden jälkeen. Lapseni on aloittanut päiväkodin, minne hän menee intoa täynnä eikä malttaisi iltapäivällä lähteä kotiin kesken leikkien. Siinä varmasti tärkein saavutus elokuulle.

Olen ohjelmoinut aivojani hyväksymään, että luova ajattelu ja uuden ideointi vaatii tyhjää tilaa niin mielessä kuin kalenterissa. Tuntien ja tehtävien kirjaaminen puolen tunnin tarkkuudella ei olekaan enää tarpeellista.

Olen opetellut elämään epävarmuuden kanssa ja hiljentämään pelkoa. Välillä olen valmis valloittamaan maailman, välillä taas pelosta jähmeänä kokovartalokipsissä. Mutta olen jatkuvasti enemmän jo rohkeuden puolella.

Olen oivaltanut, että vain kuuntelemalla intuitiotani ja sisäistä ääntäni löydän seuraavat askeleet eteenpäin. Tiedän itse parhaiten, mitä tarvitsee tehdä.

Haluan luoda maailmoja ja olen keksinyt, miten pystyn sen tekemään.

Olen ottanut ensimmäisen ison askeleen kohti omia nettisivuja. Yhden maailman rakennus alkakoon.

Kokonainen elämä

Tahdon huutaa
huutamattomat huudot
Tahdon riehua
raivoamattomat raivot
Tahdon itkeä
itkemättömät itkut
Tahdon nauraa
nauramattomat naurut

Tahdon tuntea elämäni värit
Asuttaa jokaisen huoneen
Maalata valkoiset seinät
kaikilla väreillä

Tahdon unelmoida
unelmoimattomat unelmat
Tuntea hellän kosketuksen
Elää omaa elämääni
kysymättä muiden lupaa
saanko, voinko, uskallanko

Tahdon laulaa
miettimättä laulanko oikein
miltä ääneni kuulostaa
osunko nuotin viereen

Tahdon näkyä
kauas maailman ääriin
Loistaa horisontin tuolle puolen
merten ja vuorten taa

Tahdon tuntea
sen pienen tytön
joka oppi piiloutumaan
tekemään itsensä näkymättömäksi

Tahdon takaisin
oman äänen
jonka en uskaltanut antaa kuulua

Tahdon heittää pois villasukat
antaa kenkien kopista
parkettilattialla
murustella sängyssä
sytytellä valoja
valuttaa vesihanaa
kunnes veden tulo lakkaa

Tahdon unohtaa
mikä on järkevää
hyväksyttävää
oikein jonkun toisen mielestä
mitä saa sanoa
mitä pitää tehdä
kuinka oikein suorittaa elämää

Aamusivut

Miten löydän oman tieni, kun en tiedä mitä haluan tehdä?

Kirjoita
käsin
tajunnanvirtaa
kolme sivua
joka aamu.

Tuon kysymyksen kanssa aloin kirjoittaa aamusivuja vuosi ja kolme kuukautta sitten. Sinä aikana olen kuorinut valheellisia kerroksia itsestäni, päästänyt irti täydellisyyden tavoittelusta, löytänyt kadoksissa olleen luovuuden ja taiteilijan itsestäni, saanut oman ääneni takaisin, jättänyt taakse vanhan urani, oppinut unelmoimaan isosti ja saanut luottamuksen, että elämä kantaa.

Aamusivujen ajatus on peräisin Julia Cameronin kirjasta Tie luovuuteen - Henkinen polku syvempään luovuuteen (The Artist’s Way). Kirja, joka muutti elämäni. Kirja, joka odotti hyllyssäni yksitoista vuotta ennen kuin annoin sen voimalle mahdollisuuden. Kirja, jota suosittelen kaikille muutosta tai enemmän itsensä näköistä elämää kaipaaville. Olin kokeillut aamusivujen kirjoittamista jo yksitoista vuotta sitten, mutta silloin en ollut tarpeeksi kärsivällinen jatkamaan ja huomaamaan niiden tehoa.

”Aamusivuja ei voi tehdä väärällä tavalla. Ne ovat pelkkiä joka-aamuisia ajatuksen harhailuja, joiden ei ole tarkoituskaan olla taidetta, tai edes kirjoittamista. Haluan korostaa tätä erityisesti kaikille ei-kirjoittajille. Kirjoittaminen on vain yksi työkaluista. Riittää kun liikutat kättäsi paperin poikki ja kirjoitat mitä tahansa mieleesi tulee, oli se sitten kuinka hölmöä, pikkumaista tai outoa tahansa.”

Kirjoita kaikki, mitä mielessäsi liikkuu. Ei tarvitse kirjoittaa oikein, välittää lauserakenteesta, kielioppivirheistä tai onko tekstissä mitään järkeä. Jos mielessä ei liiku mitään, kirjoita ”en keksi mitään kirjoitettavaa, en keksi mitään kirjoitettavaa”. Hetken päästä tulee taas jotain mieleen.

Kirjoitan aamusivuihin kaikki ajatukset, jotka ilman kirjoittamista pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan. Vapautan pimeät asiat mielestäni, jolloin syntyy tilaa uusille, paremmille ajatuksille. Tekstiä ei ole tarkoitus näyttää kenellekään muulle, joten saa kirjoittaa vapaasti mitä tahansa.

”Kaikki nuo valittavat, vihaiset asiat, jotka kirjoitat paperille aamuisin, ovat esteenä sinun ja luovuutesi välillä.”

Aamulla mieli on vielä unen ja valveen rajamailla, joten silloin saa parhaiten yhteyden sisimpään. Sen vuoksi kannattaa kirjoittaa aamulla heti herättyään. Myönnän, etten aina ole kirjoittanut aamuisin. Jos lapsi herättää viideltä, ei tee mieli nousta yhtään aikaisemmin kirjoittamaan. Olen kirjoittanut usein iltapäivällä lapsen päiväunien aikana tai välillä iltaisinkin. Enkä aina kirjoita edes kolmea sivua, mutta kirjoitan joka päivä. Muutos hidastuu heti, jos jätän kirjoittamisen väliin.

”Aamusivut auttavat meitä pääsemään pelon, kielteisyyden ja mielialojen ailahtelun toiselle puolelle.”

Minulle aamusivut ovat meditointia kirjoittamalla. Niitä voi ajatella myös todella halpana terapiana. Keskustelen sivuilla itseni kanssa, usein viisaamman puoleni kanssa. Jos jätän kirjoittamisen väliin, olen ärtynyt, kiukkuinen ja ajatukset ovat tahmeita. Aamusivujen jälkeen mieli on puhdistunut kaikesta negatiivisuudesta.

Kaikki nykyiset unelmani ovat tulleet ensimmäistä kertaa tietoisuuteeni aamusivujen kautta. Ne ilmaantuvat ensin sivulauseessa tai yhtenä sanana ja kasvavat sitten suuremmiksi, kunnes lopulta huomaan niiden toteutuneen.

Aloita pienellä teolla, jolla on suuria vaikutuksia. Ota kynä ja paperia ja kirjoita. Anna elämäsi muuttua.

Hiljaisuus

Olen aina ollut rauhallinen, luontaisesti hiljainen introvertti. Tarvitsen yksin oloa ladatakseni akkuni täyteen. Viihdyn paremmin kahdestaan jonkun kanssa kuin suuressa ryhmässä. Keskustelen mieluummin syvällisesti kuin heitän pinnallista läppää. Lasten kanssa leikkiessäni olen saanut kehuja, miten rauhoittava vaikutus minulla on lapsiin.

Esiintymistaidon kursseilla lähes jokaisella palautelapulla kerrottiin, miten rauhallinen olen, joskus liiankin rauhallinen ja monotoninen. Tulkitsin sen ominaisuudeksi, josta tarvitsee päästä eroon. Yritin olla energisempi, liikkuvampi, ottaa mallia ekstroverteistä, jotka näkyvät ja kuuluvat takaseinänkin läpi. Enemmän, enemmän, enemmän.

Vannoin opiskeluaikana, että konsultiksi en ainakaan ryhdy. Päädyin lopulta tekemään kymmenen vuoden uran konsulttina. Kasvoin työn mukana. Esiinnyin, puhuin ja vedin niin paljon työpajoja, että esiintyminen tuntui luontevalta. En silti koskaan tuntenut itseäni täysin kotoisaksi, kun piti huolehtia työpajan energisyydestä, fasilitoida ja saada ihmiset osallistumaan. Onnistuneessa työpajassa innokas puheensorina täytti huoneen.

Sitten löysin oman kutsumukseni ja kaikki palaset loksahtivat paikalleen. Minun tehtäväni on tuoda ihmisten elämään hiljaisuutta. Auttaa ihmisiä hiljentymään ja löytämään oma sisäinen äänensä. Sitä ei voi löytää ilman hiljaisuutta.

Hiljaisuudesta on tullut katoava luonnonvara. Toimistoja muutetaan avokonttoreiksi, joissa rauhaa voi yrittää löytää kuulosuojaimilla. Julkiset tilat täytetään taustamusiikilla. Pään sisälläkin on usein niin paljon meteliä, että oma ääni peittyy tauotta soljuvan ajatusvirran alle. Täytämme tylsät odottelun hetket älypuhelimen selailulla. Monille on vaikea hiljentyä omaan itseensä.

Olen kokenut taiteen tekemisen olevan väylä rauhoittumiseen. Ensimmäistä taidetuokiota pitäessäni paras palaute oli, että kerrankin mielessä ei liikkunut mitään. Maalatessa tai piirtäessä mieli hiljenee. Kun mieli on hiljentynyt, on tilaa kuunnella itseä ja omia tarpeita. Luovat ratkaisut löytyvät hiljaisuudesta.

Minun ei tarvitse tehdä muuta kuin tarjota mahdollisuuksia hiljaisuuteen. Olen vihdoin löytänyt tarkoituksen omalle rauhallisuudelleni.

Luovuuden lähteille

Suljen oven.
Astun eteenpäin
polulle, jota ei vielä ole.
Otan ensimmäisen askeleen,
harppauksen.

Viha, kauna ja katkeruus
karisivat ovella.
Taakka tipahti harteilta.
Jäi vain kiitollisuus
kaikesta oppimastani.

Vaikeuksilla oli tarkoituksensa.
Kesti vain niin kauan
kuunnella niiden sanomaa.
Yritin taistella vastaan,
hiljentää sisäisen äänen,
joka lopulta huusi:
"Paikkasi on jossain muualla!"

Jätä valtatie.
Kulje omaa reittiä.
Kutsu muita seuraamaan.
Tehkää yhdessä tie
niille, jotka haluavat seurata
omaa kutsumustaan
luovuuden lähteille.

- Anna Suomi