keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pala Pariisia lautasella - flan nature



Pariisilla ja Ranskalla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Jos ei nyt ihan joka vuosi, niin vähintään parin vuoden välein on päästävä nauttimaan Pariisin tunnelmasta. Ja joka reissulla on ainakin kerran ostettava leipomosta pala flan nature -piirakkaa.

Mitenköhän flan naturea suomeksi kuvailisi - vaniljainen vanukaspiirakka tai hyytelötorttu? Ei kuulosta yhtään niin herkulliselta kuin flan nature. Oli suomenkielinen nimi mikä tahansa, kutsuttakoon sitä tässä ranskalaisella nimellään.

Sattumalta mieleeni juolahti bussimatkalla töistä kotiin, että löytyisiköhän flan naturen reseptiä netistä. Ja löytyihän sieltä - ranskaksi. Harvoin on vireystilani noussut niin nopeasti kuolemanväsyneestä lamaannuksesta pirteäksi innostukseksi kuin nyt. Miten ei aiemmin ollut tullut mieleen, että flan naturea voisi todellakin tehdä kotioloissa. Kerrankos sitä nyt ranskaksi kokkailee - ei muuta kuin sanakirja käteen niiden muutamien outojen sanojen kohdalla. Tuli samalla opittua kiehauttaminen ranskaksi.

En malttanut odottaa piirakan jäähtymistä, vaikka ohjeessa niin sanottiin. Olisin ehkä voinut malttaa pitää piirakkaa myös aavistuksen kauemmin uunissa. Varmaan reseptissäkin olisi viilattavaa, jos vähän aiheeseen perehtyisi. Mutta ei sillä väliä, kun maku oli täydellinen! Pala Pariisia lautasella - voiko ihminen enempää toivoa pimeänä tammikuun arki-iltana.

Tein piirakan murotaikinaan - jäi vielä selvittämättä, mikä olisi oikea piirakkataikina. Olin jo kaupassa pakastemurotaikina kädessä, mutta kantti ei sallinut ostaa lisäaineilla kyllästettyä taikinaa, kun sen tekeminen itse on niin helppoa. Resepti on sovellettu ranskankielisestä reseptistä - en ota vastuuta käännösvirheistä :) Mielelläni otan vastaan hyviä vinkkejä flan naturen valmistamisesta.

Flan nature

Perusmurotaikina
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
125 g voita tai leivontamargariinia
0,5 dl kylmää vettä

Täyte
3 munaa
150 g (1,75 dl) sokeria
75 g (reilu 1 dl) vehnäjauhoja
2,5 dl maitoa
2,5 dl kermaa
1-1,5 tl vaniljasokeria (reseptissä nestemäistä vaniljaa)

Valmista murotaikina: Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Lisää paloiteltu rasva ja nypi ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Sekoita munat, sokeri, jauhot ja vaniljasokeri.
Kiehauta kattilassa maito ja kerma.
Sekoita vatkaimella tai käsin tehokkaasti sekoittamalla kuuma kermamaito munaseoksen joukkoon.
Kaada seos piirakkavuokaan ja paista 180 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Tarvittaessa voit laittaa loppuvaiheessa folion päälle estääksesi pinnan palamisen. Tarjoile jäähtyneenä.

2 kommenttia:

  1. Minä aion kokeilla tuota piirasta viikonloppuna. Pariisissa käydessäni maistelin sitä ja sain mukaani creme patissiere -jauhoja, joita käytetään ko. piiraan tekemisessä. Minäkin olen etsinyt reseptejä, mutta ranskan kielitaitoni on olematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä löytyi paljon monimutkaisempiakin reseptejä, mutta kannatan yksinkertaisuutta - pääsisipä taas pian Pariisiin maistamaan sitä alkuperäistä

      Poista