Edessäni on tyhjä valkoinen sivu. Pitelen käsissäni kolmea kynää. Valitsen sen, jonka viivan paksuus tuntuu juuri nyt hyvältä.
En välttämättä tiedä vielä lainkaan mitä aion piirtää.
Mielessä käväisee tunne tai ajatus.
Jos olen ulkona, kävelen niin kauan kunnes huomioni kiinnittyy johonkin näkemääni. Kun katse viivähtää jossakin sekunnin murto-osan tavallista kauemmin, tiedän löytäneeni kohteen. Tarkkailen, mikä herätti kiinnostukseni.
Kynä piirtää ensimmäisen viivan, sitten toisen ja kolmannen. Annan käden liikuttaa kynää. En ajattele, mitä piirrän. Annan kuvan muodostua paperille vähän kerrallaan.
Hyväksyn jokaisen viivan. Myös ne, jotka erehtyivät vähän sivuun reitiltään. En voi enkä halua pyyhkiä niitä. Voin vain muokata kokonaisuuden sellaiseksi kuin ne olisivat tarkoituksella paikallaan.
Tänään olin raivon vallassa, kun aloitin. Musta viiva muodostui paperille täynnä teräviä piikkejä. Ajatukset pyörivät kehää mielessäni, jokaisella kierroksella vihaisempina.
Viiva kerrallaan tunne alkoi laantua, samalla kun kulmien terävyys alkoi pyöristyä. Kuva muodostui mielen hiljentyessä.
Hymyilytti.
Sekin tunne meni ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti