Elämä on muutosta. Joskus muutos tapahtuu salamannopeasti. Lupaa kysymättä myllertää arjen täysin uusiksi. Nauraa suunnitelmillesi ja ohjaa täysin toiseen suuntaan kuin mihin olit matkalla. Yrität pysytellä vauhdissa mukana ja hartain toiveesi on saada vielä joskus palata tavalliseen arkeen.
Toisinaan muutos kestää vuosia tai kymmeniä vuosia. Nakertaa mielessä epämääräisenä kaipuuna toisenlaiseen elämään. Antaa odottaa pieniä merkkejä tulevasta. Tunnet muutoksen tarpeen, mutta et tiedä, mihin suuntaan mennä. Selität itsellesi järjen äänellä kaiken olevan hyvin, vaikka sisimmässäsi jokin kuiskaa, että paikkasi on jossain muualla.
Olen elänyt keskellä muutosta viime vuodet. Läheisen sairastuminen vakavasti muutti kaiken silmänräpäyksessä. Pienet murheet menettivät merkityksensä. Sairaalaelämästä tuli arkea ja sain huomata, että epätavalliseenkin voi tottua. Yhdessä hetkessä kirkastui, mikä on oikeasti tärkeää.
Taistelu voitettiin ja elämä palasi takaisin normaaliksi. Kaikki oli ennallaan ja toisaalta mikään ei ollut niin kuin ennen. Pala palalta aloin koota itseäni jälleen ehjäksi. Käänsin katseeni taaksepäin kohti pimeyttä. Löysin surematonta surua, padottua vihaa ja haudattua pelkoa. Opin, kuinka ihminen patoaa tuntemattomat tunteet kehoonsa ja kuinka ne alitajuisesti ohjaavat elämää, kunnes ne kohtaa ja päästää vapauteen. Opin, että keho ja mieli ovat yhtä.
Elämäni suurin kirous oli samalla suurin siunaus. Kohtaamalla pimeyden löysin valon. Löysin luovuuden, joka oli kadonnut vuosien varrella, kun oli kiire leikkiä aikuista. Sain uusia ystäviä. Kuorin valeminän kerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan ja löysin aidon itseni. Opettelin päästämään irti asioista, joita en enää tarvitse. Musta sai väistyä värien tieltä. Irtisanouduin työstäni ilman tietoa tulevasta, koska se oli ainoa tapa saada tilaa uudelle. Ensimmäistä kertaa luotan siihen, että elämä kantaa.
Hetki omaa aikaa kulkee nyt kanssani kohti uutta. Kirjoitan sanoilla uuden polun itselleni. Tulethan mukaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti